sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Asiaa imetyksestä

Mun piti tulla kirjoittelemaan meiän perjantain piparitalkoista (hehe) ja muuten vain höpisemään, mutta avatessani blogin huomasin uuden kommentin, joka oli tullut yhteen postaukseen:

"Lasten imettäminen julkisilla paikoilla on ollut nyt paljon esillä ja sitä on myös kritisoitu. Tuli mieleen, mitä sinä tuoreena äitinä olet mieltä aiheesta? :)"

Mun on pitänyt iät ja ajat jo kirjoittaa imetyksestä, mutta se on aina jäänyt. Tämä kommentti oli oiva potku persiille, joten nyt vihdoin toteutan tämän postauksen.

Päätin jo raskausaikana, että imetän jos pystyn. Toivoin, että se onnistuu ja lähtisi sujumaan hyvin. Tosin en ottanut stressiä asiasta. Jos en jostain syystä siihen olisi kyennyt niin kyllähän se vauva kasvaa myös maitokorvikkeen avulla. Juu, terveysasiat ja tilastot sikseen, niistä en kommentoi sen enempää. Onnekseni kuitenkin imetys lähti sujumaan hyvin ja sujuu edelleen. Muutaman piltti ruokailun lisäksi täysimetyksellä mennään. Kenen edessä mä sitten heitän tykit tiskiin ? No en monienkaan. Kotona kyllä imetän siellä missä satun olemaan ja muutama tyttöpuolinen kaverikin päässyt tätä hetkeä todistamaan. Oon aina sanonut, että jos heitä ei haittaa niin ei muakaan. Miespuolisten kyläillessä menen makkariin syöttämään Veeran. Vaikka mitään "ylimääräistä" ei vilkkuisikaan ja imetys on täysin luonnollinen asia niin silti. Mulle tissi on kuitenkin tissi, edelleen. Tyhjänä tai täytenä.
Tästä päästäänkiin oivana aasinsiltana itse kysymyksen pariin. Julkisella paikalla imettäminen. Ekana tulee mieleen, että missä. Hienossa ravintolassa, kahvilassa, rannalla... Sanoisin, että riippuu paikasta ja tilanteesta. Jos on vaikka ravintolassa ja viereisissä pöydissä on ihmisiä niin en välttämättä lähtisi siinä imettämään vaan menisin esimerkiksi vessaan. Ihan vain muita ihmisiä ajatellen ja heidän viihtyvyyttään. Julkinen imetys saattaa aiheuttaa kiusallista oloa ulkopuolisille vaikkei itsellä olisikaan mitään asiaa vastaan. Kahvilassa, harso edessä peittämässä näkyvyyttä, joo antaa palaa mun puolesta. Yleisesti ottaen sanoisin, että kunhan ei nyt koko tissiä heitä ilmoille ilman minkään näköistä peittämistä niin miksi ei voisi imettää julkisesti? Se on kuitenkin oman lapsensa ruokkimista ja imettävä äiti ajatteleekin sen vain niin. Ja täytyy muistaa, että vauvan nälkä ei katso aikaa eikä paikkaa.

Tämä on kyllä kakspiippuinen juttu. Koska itse en julki-imetä, menen sitten vaikka sinne vessaa, mutta sitten taas mua ei haittaa jos joku muu tekee niin. Toisaalta ajattelen myös, että imettävällä osapuolella täytyy olla hieman tilannetajua siihen, onko ympäristö sopiva. Tuleeko kanssa-ihmisille vaivaantunut olo. Onko soveliasta ottaa se tissi esiin vai siirtyisikö vaikka sinne wc:n puolelle imettämään.

En ole varmaan kertaakaan itseasiassa nähnyt ketään imettämässä julkisesti lastaan. Mutta jos näkisin, en usko, että se herättäisi mussa oikein mitään tunteita. Tuskimpa edes kiinnittäisin huomiota. Tästä aiheesta on vaikea saada selkeää kirjoitusta kasaan kun mielipiteetkin on niin monimutkaisia. Mua suoraan sanottuna ensimmäistä kertaa jännittää julkaista postaus, koska tiedän miten tulenarka aihe tämä on. Tämmöiset kirjoitukset saa yleensä kiivasta keskustelua aikaan.

Kiteytettynä koko helahoito: itse en julki-imetä. Ei ole tullut tilannetta vastaan, jossa olisi edes joutunut, mutta vaikka kahvilassa ollessa hyödyntäisin vessaa. Kotona olen imettänyt ystävien edessä, jos heitä ei asia ole haitannut. Eikä ketään kyllä olekaan haitannut.
Muiden imettäjien puolesta sanoisin, että ihan niinkuin itsestä tuntuu hyvältä ja mukavalta. Jos ei arastele imettää julkisesti niin antaa palaa, mutta ehkä en nännejä näyttelisi silti. On ihan kohteliasta miettiä missä tilanteessa tai ympäristössä on ja laittaa vaikka vielä harso peittämään nähtävyydet.

torstai 5. marraskuuta 2015

Vuosi positiivisesta raskaustestistä

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä kun tein positiivisen raskaustestin. Tasan vuosi sitten saimme tiedon, että elämämme tulee tekemään täyskäännöksen ja odotuksen aika alkoi. Jännitys, pelko, ilo ja onni, tietämättömyys tulevasta ja malttamattomuus. Siinä varmaan päällimmäiset fiilikset vuoden takaa. Ajattelin, että olisi hauskaa palata tuohon päivään ja siihen, mistä ylipäätään saimme ajatusta siitä, että matkalainen olisi mukana.

Jätin pillerit pois muistaakseni syys-lokakuun vaihteessa 2014.
Lauantai, 1.11 oli päivä jolloin kuukautisten piti alkaa. Jännityksellä odotin alkaako ne ja ne alkoivat. Pettymys. Suuri pettymys. Ajattelin, että ehkä ensi kuussa sitten. Kuitenkin jo maanantaina kuukautiset loppuivat ja hiukan hämmästelin asiaa, mutta en sen kummemmin jäänyt sitä miettimään, olihan ne kuitenkin olleet vaikkakin vain pari päivää.

Keskiviikkona 5.11 aamulla mulle tuli todella voimakas vatsakramppi. Makasin kippurassa sängyllä, niin kipeetä se teki. Se meni kuitenkin ohi ja lähdettiin päivällä vielä liikkeelle, anoppilaan kahville. Pientä vatsakipua oli, mutta ajattelin sen olevan jotain menkkajälkeiskipua (?). Istahdin autoon kun oltiin lähdössä kotiin ja jäätävä kramppi iski jälleen. Päätin, että nyt käydään hakemassa testi kun on niin outo olo. Enhän mä seuraavaan aamuun malttanut odottaa vaan tein testin heti kotiin päästyä. Pitkät minuutit odotettiin tulosta ja mitä ihmettä, plussa!
Fiilis oli käsittämätön. Asia, jota oli toivottu oli yhtäkkiä totta. Ja heti perään alkoi pelottaa. Pieni plussa ruudussa tarkoitti jotain niin suurta. Tein vielä kaksi uutta testiä. Toisessa näkyi viikot, jotka oli muistaakseni 2-3viikkoa.

Seuraavana päivänä soitin heti neuvolaan ja varasin ensimmäisen ajan. Voi miten jänniä aikoja ne olikaan. Ja alkuraskaus tuntui pitkältä, sillä mitään oireita ei heti tullut. Käsittämätöntä, että tuostakin elämää mullistavasta päivästä on jo vuosi aikaa. Nyt meillä on niin ihana ja kaunis, melkein 4kk ikäinen tytär ilahduttamassa meitä joka päivä.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Kotiäidin helpot ja nopeat hiustenlaittovinkit

Melkeinpä kaikki kotiäidit tietävät, että omaan laittautumiseen ja ehostamiseen käytettävä aika on huomattavasti lyhyempi kuin ennen. Pitäisi saada hyvännäköistä nopeasti. Olisi kiva saada vaihtelua sille ainaiselle perus ponnarille. Itse tykkään pitää hiuksia auki, mutta fakta on se, että aina tulee kuitenkin laitettua se hätäponnari päähän. Onhan se nyt paljon käytännöllisempää kun hiukset ei heilu pitkin naamaa kun touhuaa lapsen kanssa.

Siksipä ajattelin jakaa helpot ja nopeat vinkit, joilla saa näyttävän näköisen kampauksen ilman, että täytyy käyttää paljon aikaa. Kampaukset pystyvät tekemään kaikki, jos vaan osaa laittaa ponnarin päähän ja tehdä perus letin.

Kampauksia, joihin menee muutama minuutti:

Tämä kampaus mulla oli itseasiassa tänään. Aikaa tekemiseen meni ehkä viisi minuuttia. Todella helppo ja nopea tehdä. Itse tupeerasin hieman ponnaria ennen nutturalle kääntämistä, joten nutturasta sai näyttävämmän ja hiusta oli helpompi käsitellä (etenkin jos on todella liukkaan hiukset).
Kaksi ensimmäistä kuvaa jätin pois, mutta siis hiukset ponnarille ja ponnari letitetään. Letti pyöräytetään ponnarin yläpuolelta niin monesti kuin pituutta riittää. Loppuun vielä kiinnitykset pinnillä. Lopputuloksena kaunis nuttuta, hieman perinteisestä poikkeava.
Laita ponnari korkealle kiinni. Tupeeraa kunnolla hiukset. Kiepauta tupeerattu hius "palloksi" ja kiinnitä pinneillä.
Kiinnitä hiukset ponnarille. Jaa ponnari kahteen osaan ja pyöritä hiukset pötköksi (haha, miten tuon kuvailisi?). Sen jälkeen kiepauta osat vastakkaisiin suuntiin ponnarin ympärille ja kiinnitä pinnillä.
Tämä kampaus vaatii hieman pohjatyötä. Jos tietää etukäteen ettei ole aikaa kihartaa hiuksia, voi edelliseksi yöksi laittaa muutaman letin päähän -> aamulla kiharat.
Erottele takaosa ja sivut. Laita takaraivolle ponnari. Vedä sivun hiukset ponnarin ympärille vastakkaiselle puolelle ja kiinnitä pinnillä.
Laita ponnari korkealle takaraivolle. Tee letti eteenpäin eli laske päätä ja letitä kasvojesi eteen. Tämän jälkeen kiedo letti ponnarin ympärille pinneillä kiinnittäen.

Hieman haastavampia kampauksia:
Näihin kampauksiin menee hieman enemmän aikaa, mutta on kuitenkin suhteellisen helppoja tehdä.
Tee usea letti hiuksiin. Sen jälkeen ala kietomaan lettejä niskaan toistensa ympärille. Kiinnitä pinneillä. Haastavan tästä tekee lettien asettelu, varsinkin jos ei ole peiliä, jolla näkee samalla niskaan.
Kiinnitä ponnari toispuoleisesti niskaan. Sama idea kuin aiemmissa, eli kiepauta hiukset ponnarin välistä niin monesti kuin pituutta riittää. Kiinnitä niskanuttura pinneillä.
Tee neljä lettiä. Venytä leteistä löysiä ja rentoja. Ala pyörittämään lettejä latvasti tyveä kohti. Kiinnitä pinneillä. Lopuksi vedä sivujen letit niskaan nutturaan mukaan.
Laita ponnari korkealle takaraivolle. Jaa kolmeen osaan, joihin teet letit. Venytä lettejä hieman löysemmiksi. Ala kietomaan lettejä kevyesti ponnarin ympärille yksitellen. Kiinnitä pinneillä.

Siinä muutamia ideoita ja vinkkejä hiustenlaittoon. Toki kampauksiin vaikuttaa se oma hiusten määrä. Kivaa vaihtelua siihen ainaiseen perus ponnariin.

*kuvat Pinterest*

lauantai 10. lokakuuta 2015

Pinterest // Balcony Ideas

Olen oikea haaveilija. Mulla on paljon suunnitelmia kotiin, sisustukseen, parvekkeelle, pihaan. Siksi olenkin Pinterestin suurkuluttaja. Voi kun olisikin rajattomasti rahaa :D
Nyt on vuorossa seuraava haaveilun aihe nimittäin parvekkeen sisustusideoita. Parvekkeen sisustusmahdollisuudet pohjautuvat paljolti sen mukaan, minkä kokoinen parveke on. Pieni, suuri, leveä vai kapea. Itse olen tehnyt suunnitelmia aika keskikokoiselle parvekkeelle, hieman leveämmän malliselle, jossa on kuitenkin myös hyvin pituutta.
Uudehko hitti taitaa olla nykyään lavoista tehdyt huonekalut, esimerkiksi pöydät ja "sohvat". Mielestäni ne on tyylikkäitä. Värimaailman pystyy itse valitsemaan maalaamalla. Itse pystyy myös säätelemään kalusteen ns. tyyliä. Ihan sileäpintaisella saa moderninkin näköisiä kalusteita kun taas rosoisuutta jättämällä saa tuotua vanhahtavaa ilmettä.
Myös pieneen tilaan saa tehtyä istuin alueen lavoista valitsemalla pienempiä lavoja.
Patja ja tyynyjä päälle ja lopputulos on kaunis!

Ylhäällä oikealla olevassa kuvassa on käytetty lavaa kivalla tavalla. En ole tullut edes ajatelleeksi, että niitä pystyisi käyttämään ns. sivupöytänä.
Myös tavallinen parvekekalusto on mieleeni. Pieni sohva ja pehmeitä tyynyjä. Tykkään kovasti köynnöskuvioisesta parvekekalustosta. Sohvan paikka parvekkeella on mielestäni kuten kuvissa näkyy päädyssä. Mikään parveke on tuskin niin tilava, että sohvan saisi keskelle ilman, että se tekee tilasta ahtaan. Toki jos tarkoituksena on rajata tilaa niin se on asia erikseen.
Pienen löhöilypisteen kaveriksi sopii (jos tilaa riittää) erillinen pöytä + pari tuolia -asetelma. Jos taas sohvaosasto on kovin suuri, ei erillistä pöytä&penkki comboa tarvita. Silloin pieni sohvapöytä riittää hyvin ja vaikka ylempänä näkyvä kapea sivupöytä lisäksi.

Mielestäni parvekkeelle ei suurta valaistusjärjestelyä tarvitse hankkia. Muutama kynttilä jos istuu iltaa tai sitten kevyet koristevalot kuten yllä näkyy.
Kesäiltoja on ihana viettää parvekkeella istuen tai nauttia aamukahvia auringon alkaessa sarastaa. Silloin viihtyvyys on tärkeää. Tossut jalkaan, viltti ympärille ja kuppi kuumaa. Aika täydellistä sanoisin.

Itsehän en ole mikään viherpeukalo, joten sen kummempia istutuksia ja kasvatuksia en omalle parvekkeelle laittaisi, mutta muutama kaunis kukka olisi kyllä kaunis lisä. 

*kuvat Pinterest*

maanantai 5. lokakuuta 2015

Lapsen kuvia netissä

Tämä aihe on pyörinyt mun mielessä jo tovin. Luen useita blogeja ja joillakin omien lasten kasvokuvien julkaiseminen on ehdoton ei. Ennen kuin Veera syntyi ja vielä vähän aikaa syntymän jälkeen ajattelin tytön kuvien julkaisemisen olevan ihan ok. Blogiani lukee mm. sukulaiset, joita ei kovin usein tule nähtyä niin mikä loistava tapa heillekin nähdä kuinka Veera kasvaa. Jakaa heillekin ihania, hellyyttäviä ja hauskoja kuvia pikku neidistä.

Nykyään mua on kuitenkin alkanut asia mietityttämään. En tiedä ketkä kaikki blogiani lukevat, en tunne kaikkia. Olen huomannut lukija- ja kävijämäärän kasvaneen ja siksi myös alkanut miettimään asiaa uudelta kantilta. En haluaisi ajatella kuvien julkaisun olevan paha asia tai mitään suoraan sanottuna sairasta siihen liittyvää, mutta kun ikinä ei voi tietää. Kuvat jäävät nettiin eikä niitä saa sieltä pois.

Toisaalta ajateltuna kyllähän laitan Veeran kuvia myös Facebookkiin ja Instagramiin. Facessa tosin kuvat näkyvät vain kavereille, mutta Insta on julkinen. Eroaako blogiin laitettavat kuvat ja niiden julkisuus siis paljonkin esim. Instan kuvien julkisuudesta? En oikein tiedä.

Itse tykkään, että perheblogeissa, joita luen näkyy myös lasten kasvot. Ihan vain siksi, että on kiva seurata heidän kasvuaan ja juuri nähdä hauskoja ja hellyyttäviä kuvia. Se mielestäni omalla tavallaan kuuluu osaksi perheblogin pitämistä. Mutta nyt kun on itse äiti, ymmärrän täysin, ettei kaikki halua julkaista niitä kasvokuvia lapsistaan.

Olen todella kahden vaiheilla tämän asian kanssa. Sitä kun haluaa kaikella mahdollisella tavalla suojella omaa lastaan ja tietysti tämän yksityisyyttä, mutta kumoaako hänen kuviensa julkaisu tuon periaatteen? Kertokaahan mielipiteitä, kiitos!

Tähän asti ajatusmaailma on ollut niin vaaleanpunaista. Ilon ja onnen halusi jakaa kaikille valokuvien muodossa. Onko se väärin? Blogia haluan ehdottomasti vielä pitää ja jatkaa kirjoittelua Veerasta ja hänen kuulumisistaan.

Pistäkäähän kommenttiboxi laulamaan ja kertokaa omia mielipiteitänne :)

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Asumistilanne

Meillä on ollut koko ajan pyörimässä asuntohakemus. Nykyisessä asunnossamme oli sisäilmaongelmaa, kylppärissä kostea kulma ja ties mitä muuta. Edellä mainitut asiat korjattiin ennen kuin Veera syntyi, mutta ei tämä kämppä vieläkään ole täysin kunnossa.
Viime viikon täällä oli jokin mittari mittaamassa huoneilmaa. Tulokset katsotaan koneelta ja sitten meille ilmoitetaan mikä on tilanne ja kuinka toimitaan. Saa nähdä kauanko siinäkin menee. Pelkän mittarin tuominen meille kesti "vain" reilu kuukauden.
Ollaan jatkuvasti katsottu vuokrakämppiä, mutta piru vie ne on kalliita! Toiveena on kolmio, hyvä asuinalue, rivi-/paritalo, mahdollisesti pieni pihaosuus, järkevä vuokra. No ei taida sellaista comboa löytyä mistään.

Käytiin katsomassa yhtä paritaloneliötä, hieman kauempana keskustasta. Siinä oli iso aidattu piha sekä hyvä hinta johon sisältyi vielä vesi. Harmiksemme emme kuitenkaan kyseistä asuntoa saaneet.
Tänään jälleen kerran selailin Uudenmaan vuokra-asuntotarjontaa ja itseasiassa huomenna menemme katsomaan yhtä uutta kämppää. Se on rivitalo, kolmio, omalla pihalla. Ei keskustassa, ei oikeastaan enää Porvootakaan, mutta suhteellisen lähellä kuitenkin. Katsotaan, mitkä fiilikset ovat näytön jälkeen.
Koko ajan tuntuu siltä, että on pieni tuli persiin alla uuden asunnon löytämiseksi. Uskon, että Veeran jatkuva tukkoisuus helpottaisi kun pääsisimme pois tästä asunnosta. Rocky saisi olla päivisin vapaana pihalla jne.
Ennen tätä nykyistä asuntoamme kävimme 11 asuntonäytössä ennen kuin nappasi. Ei ole helppoa ei. Ja meillä kun rajoittaa tuo koira niin paljon. Monet vuokranantajat kieltävät lemmikit, varsinkin isot koirat. Se on mielestäni hämmentävää, sillä jos jotain sattuisi niin aina on takuuvuokra. Ja muutenkin se on ilmiselvää, että vuokralainen korvaa mahdolliset tuhot. Toki ymmärrän, että halutaan pelata varmanpäälle ja välttyä mahdollisilta kuka maksaa mitä -selvittelyiltä.
Mutta huomenna siis katsastamaan jälleen uutta kämppää. Pidetään peukut pystyssä!

maanantai 21. syyskuuta 2015

Pistää miettimään

Lueskelin tuossa seuraamiani blogeja läpi ja Primebodyn postaus "Ole rehellinen itsellesi" pisti todella miettimään. Hän kertoi nähneensä somessa tekstin, 11 asiaa joita ei ikinä tarvitse tehdä. Mulle tuli tunne, että tahdon ehdottomasti jakaa nuo asiat myös täällä oman blogin puolella.

1. Sinun ei tarvitse perustella elämäntilannettasi.
2. Sinun ei tarvitse perustella prioriteettejasi.
3. Sinun ei tarvitse pyytää anteeksi, ellet ole pahoillasi.
4. Sinun ei tarvitse perustella miksi haluat olla yksin.
5. Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä muiden henkilökohtaisista näkemyksistä.
6. Sinun ei tarvitse sanoa kyllä.
7. Sinun ei tarvitse perustella ulkonäköäsi.
8. Sinun ei tarvitse perustella ruokavaliotasi.
9. Sinun ei tarvitse perustella uraasi tai vapaa-aikaasi koskevia valintoja.
10. Sinun ei tarvitse perustella uskontoasi tai poliittista kantaasi.
11. Sinun ei tarvitse perustella parisuhteesi tilannetta.
Yksitoista kertaa totean kyllä. Mua ihmetyttää suuresti se, että miksi nimenomaan niitä omia valintoja ja oman elämän asioita tarvitsisi muille perustella. Ns. hyväksyttää ne muilla. Ikäänkuin kysyä muilta lupa elää omaa elämää haluamallaan tavalla. Miksi? Täällä ei olla mielyttämässä ketään, elämässä muiden elämää kuin omaansa. Miksi täytyisi miettiä mitä muut ajattelevat jos valitsen tämän tien. Onko se sitten todellista tukemista ja kannustamista jos jokainen oma liike on arvostelun alla?
Mielipiteitä on yhtä monta kuin on ihmisiä. Elämäntyylejä on yhtä monta kuin on ihmisiä. Yksikään ei ole ainut oikea tapa. 

Kyllähän sitä on monesti miettinyt noita asioita yleiseltä kantilta, mutta noin listattuna niitä pohtii vielä syvemmin. Toisaalta ne tuntuvat täysin itsestäänselvyyksiltä, mutta onko ne todellisuudessa sitä. Kuinka paljon sitä oikeasti tulee kyseenalaistettua tai arvosteltua muita / muiden tapoja toimia. Uskon, että siihen syyllistyy jokainen joskus. Sanoisin, että jos joku muuta väittää, valehtelee.

Jos nyt oikein tosissaan aletaan menemään pintaa syvemmälle niin mikä on sen arvostelun tavoite? Mitä sillä saadaan / halutaan saada aikaan. Pahaa mieltä ja toisten tunteiden loukkausta. Halveksuntaa ja alistamista. Tahtooko joku oikeasti tuottaa sellaista oloa muille. En väitä, että itse olen pyhimys tai etten ikinä olisi tuohon sortunut. Mutta en ylpeänä myönnä sitä tehneeni.
Miksi omista elämänvalinnoistaan täytyisi olla tilivelvollinen muille? Saati hakea hyväksyntä muualta. Tarvitseeko kaikelle aina olla perustelu ja syy. Tarvitseeko aina omat valinnat ja tekemiset selittää. Ei todellakaan tarvitse. 

On eri asia jos pyydetään apua, neuvoa, mielipidettä. Tukea valitsemalleen polulle. Silloin se mielipide on tärkeä. Nekin mielipiteet voivat esittää kannustavasti.

Mielestäni on tärkeää muistaa, että jokainen elää täällä itseään varten. Omaa elämäänsä ja luo siitä sellaisen jossa ITSELLÄ on hyvä olla. Kerää ympärilleen ihmisiä, jotka tukevat, kannustavat ja tuovat positiivista energiaa. Elävät yksin, yhdessä, lähellä, kaukana, missä vain on hyvä olla. Kun on onnellinen oman elämänsä valintoihin ja päätöksiin sen ei pitäisi olla keneltäkään muulta pois.

Itse olen ainakin tällä hetkellä erittäin tyytyväinen elämääni. Vaikka muutamia muutoksia toivottavasti tulossa, niin tärkeimmät asiat ovat hyvin.

*kuvat Pinterest

maanantai 14. syyskuuta 2015

13.9.2015 Ristiäiset

Sunnuntaina vietettiin suuren juhlan päivää nimittäin tyttäremme ristiäisiä. Kastetilaisuus alkoi 15:30, mutta me ja muutama apuri menimme valmistelemaan paikkoja jo kahden aikaan. Kaiken kaikkiaan meitä taisi olla n. 45 henkilöä juhlistamassa tytärtämme. Kastetilaisuus alkoi virrellä Ystävä sä lapsien. Niinhän siinä kävi, että aloin vetistelemään heti. Tilanne oli vain niin koskettava.

Sylikummina oli siskoni Johanna. Johannan lisäksi kummeina ovat sekä minun paras ystäväni Merika, että Miikan paras ystävä Miko. Merika luki lasten evankeliumin (oliko se sen niminen?) ja Miko kuivasi tytön pään kasteen jälkeen. Jokaiselle siis oma roolinsa kastehetkelle.
Kasteessa tyttäremme sai nimekseen Veera.

Alkuun Veera oli hieman itkuinen ja otin hänet hetkeksi syliin rauhoittumaan. Loppu tilaisuus sujuikin hiljaisissa merkeissä hänen osaltaan kun nukahti Johannan syliin.
Kasteen jälkeen kun ns. virallinen osuus oli ohi otimme paljon kuvia.
Meillä oli varattuna Kartano sali, jossa kahvitilaisuus vietettiin. Kutsuimme myös papin liittymään seuraamme. Pakko muuten hehkuttaa, aivan mahtava pappi. Ihana nuori nainen, mukava ja suoritti kastetta tytön ehdoilla. Eli kun suurin itkukohtaus oli päällä hän piti taukoa ja antoi meidän hieman rauhoitella tyttöä rauhassa.

Tarjolla oli toinen toistaan herkullisempia syötäviä. Muutama muutos tuli tarjoiluihin niin, että kakku tilattiin sekä macaronssit. Muuten siskoni valmistivat kaiken.
Tarjolla oli siis suolaista; feta-pinaatti piiras, coktail -paloja ja munavoita, lihapasteijoita, kinkku- ja kalavoileipäkakut. Makeaa tarjottavaa oli; suklaamuffineja, macaronsseja sekä täytekakku. Juotavana oli kahvia, teetä sekä mehua.

Hyvin meni tarjottavat ja ainoat mitä pakattiin kotiin mukaan oli muutamat muffinit ja hieman kakkua. Erittäin onnistuneet syötävät siis. Eritoten voileipäkakut saivat paljon kehuja, kyllä ne siskot osaavat!

Vapaamuotoisen kahvittelun jälkeen vieraat alkoivat yksitellen lähtemään kotia kohti. Muutamat tulivat kauempaa, joten kotimatkaan meni aikaa tunteja. Loppusiivouksen ja jälkien putsaamisten jälkeen lähdimme mekin kotiin, n. kuuden aikaan.

Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut ja ihana päivä sekä tilaisuus. Kiitos paljon kaikille paikalle saapuneille sekä onnittelijoille :)
Voisin tehdä myöhemmin ihan omaa postausta Veeran saamista lahjoista.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Omaa aikaa

Pari viikkoa sitten ystäväni kävi meillä kahvilla. Hän kysyi minulta, että kaipaanko omaa aikaa. Vastasin, että en oikeastaan. Ei sen kummemmin jääty asiasta keskustelemaan, mutta myöhemmin rupesin itsekseni oikein miettimään asiaa syvemmin.

Kyllähän mä oikeastaan kaipaan, välillä. Ja tarvitsenkin omaa aikaa. Mutta se, minkä koen omaksi ajaksi on muuttanut muotoaan. Ennen minulle omaa aikaa tarkoitti, että piti lähteä jonnekin. Mennä tekemään jotain erikoista, normaalista poikkeavaa. Ei mitään arkista, ei mitään ns. pakonomaista. Oma aika oli, että pääsi nimenomaan eroon niistä arjen velvoitteista. Omaa aikaa ei osannut edes arvostaa, koska se oli niin itsestään selvää. Kotoa lähtemään pystyi melkein milloin tahansa, lyhyelläkin varoitusajalla.

Nykyään, vauvan tulon myötä, oma aika on aika kortilla. Sitä ei välttämättä ole edes joka päivä. Minkä koen nykyään omaksi ajaksi? No nimenomaan ne arkiset asiat, mitä ei tarvitse tehdä kiireessä ja kelloa tuijottaen. "Peläten", että kerkeänkö varmasti ennen kuin tyttö herää.

Siivoaminen on omalla tavallaan rentouttavaa, kunhan siihen on sitä kuuluisaa aikaa. Kun saa siivota ilman jatkuvaa katkosta ja taukoa. Eniten pidän kaappien siivoamisesta sekä yleisestä järjestelystä. Oikeastaan aloitan siivoamisen aina kaapeista.
Omaa aikaa minulle on myös, että kerkeän yksinkertaisesti istahtamaan alas, hengähtämään rauhassa ja juomaan kupin kahvia. Ei niin, että kahvi täytyy heittää ykkösellä naamariin ja lopputuloksena on palanut kieli. Eräs ilta tässä taannoin oikein nautin kun huomasin Ikean kuvaston tulleen ja päätin, että tänä iltana kuvaston selaaminen on minun oma hetkeni. Ihan kuin joku olisi kuullut toiveeni, sillä sainkin hyvin aikaa tuon hetken toteutukseen. Varasin oikein post it -lappuja, joita lätkäisisin sivujen väliin himoitsemieni tuotteiden kohdalle. Tosin pettymys tuli siinä vaiheessa kun selailin lehteä - ei mitään! No joo, ei siitä sen enempää.
Seuraan aikaa monta blogia; sisustus-, perhe- ja lifestyle blogeja. Se on minun "harrastukseni" ja postausten lukemiseen saa kulumaan aikaa. Joten varmaan sanomattakin selvää, että niiden luku on myös minun ikioma hetkeni. Sen hetken ajankohta (kuten minkään muunkaan) ei ole etukäteen suunniteltavissa, mutta kun se koittaa on mukava tehdä se rauhassa. On ärsyttävää lukea postausta niin, että jatkuvasti joutuu keskeyttämään.
Myös oman blogin päivitys on minun hetkeni. Tykkään panostaa tähän, mutta välillä tulee katkoksia kirjoituksen aikana, jolloin tuntuu, että ajatus katkeaa ja kokonaisuus alkaa rakoilla. Nytkin kirjoitan tätä postausta puhelimella, tytön nukkuessa sylissäni. Ainoa paikka missä saan hänet edes hetkeksi päiväunille, joten menköön näin.

Raitis ulkoilma Rockyn kanssa lenkkeillen on myös muuttunut rutiini hommasta rentoutumishetkeksi. Jos skipataan se kohta kun lenkillä tulee koira vastaan :D
Totta kai odotan myös sellaista täysin irtaantumista hetkeksi, jolloin pääsen vaikka kauan odottamaani kasvohoitoon (lahjakortti valmiina lompakkossa). Mutta se luokitellaan kyllä jo luxus aika -lokeroon. Saa nähdä milloin raaskin olla niin "kauan" pois tytön luota.

Mutta sanottakoon näin yhteenvetona, että oma aikani mistä nautin on tällä hetkellä seuraavanlainen: kuppi kahvia, sohvalla istuen, blogeja rauhassa lukien tai vastaavasti oman blogin päivitys. Tai Pinterestiä selaillen ja kotia suunnitellen.
Toinen vaihtoehto: siivoaminen kaikessa rauhassa.

Mites muut mammat, millaista on teidän oma aika? Jos saatte vaikka 30min - tunnin, kuinka sen käyttäisitte?

lauantai 5. syyskuuta 2015

Ristiäisten suunnittelua

Tajusin yhtäkkiä etten ole kertaakaan ottanut puheeksi täällä ristiäisiä! Hupsis. No mutta, ne vietetään jo viikon kuluttua, 13.9. Paikaksi valitsimme seurakuntakeskuksen ja vieraita on kutsuttu n. 45 henkilöä. Uskokaa tai älkää, tuohon 45 henkilöön on rajattu vain lähimmät sukulaiset.

Päädyimme seurakuntakeskukseen, sillä meitä on tulossa niin paljon, ettei kotona olisi ollut riittävästi tilaa. Paikka on myös ilmainen ja sieltä saa astiastonkin lainaan. Aika loistavaa sanoisin.
Pappi tulee keskiviikkona meille kotikäynnille, jolloin käymme läpi tilaisuuden kulkua, valitsemme virret ym.

Väriteema juhlissa tulee olemaan vaaleanpunainen / mintunvihreä / hopea. Tämä tulee näkymään tarjoiluissa ja koristeluissa. Kastemekko on mummuni tekemä perintömekko, joka on ollut sekä minulla, että siskollani kastetilaisuudessa. Juhlavaatteet tytölle käymme hankkimassa ensi viikolla siskoni, tulevan sylikummin kanssa.

Tarjoilut valmistavat taitavat siskoni. Itse olen täysin kädetön mitä leipomiseen tulee, joten suosiolla buukkasin valmistelut heille. Tarjolla tulee olemaan sekä suolaista, että makeaa. Olen (jälleen kerran) viettänyt aikaa Pinterestin parissa ja hakenut sieltä inspiraatiota, joita ollaan käyty läpi yhdessä siskojeni kanssa. Kuitenkin annan heille aika vapaat kädet toteutuksen suhteen.
Kakku tulee olemaan kaksikerroksinen. Alempi kerros isompi, päällempi pienempi. Kakkua koristaa vaaleanpunainen kuorrutus ylläolevien kuvien tapaan. Ylempään kerrokseen tulee tytön nimi ehkä hopeisella värillä. Kakkuun tulee myös ehkä mintuvihreällä koristekohtia, kuten alemmassa kuvassa on laitettu. Olen sanonut siskoilleni, että tekevät kuten parhaaksi näkevät. Luotan heidän taitoihinsa.
Makeaa tarjottavaa tulee myös macaronssien muodossa. Niitä tulee kahden värisinä; mintunvihreää ja vaaleanpunaista. Macaronsseihin tulee koristeeksi tytön alkukirjain, kuten ylävasemmassa kuvassa. Suunnitteilla on vielä esillepano. Joko ihan tarjoilulautaselle tai sitten tehdään tuollainen "torni". Saas nähdä.
Mums muffineja. Värit, yllätys yllätys, mintunvihreä ja vaaleanpunainen. Tahtoisin niihin myös suklaakirjaimen, mutta en oikein tiedä saako mistään ostettua valmiita, yhden kirjaimen paketteja. Tai sitten ne täytyisi tehdä itse. Toinen vaihtoehto on ei-syötävä koristekirjain (tiedättekö millaista tarkoitan), mutta en oikein tiedä mistä niitäkään saisi. Tai totta kai ne voivat olla ilman mitään erikoista koristettakin. Jos jostain löytyy, tahtoisin asetella ne tuollaiselle monikerroksiselle alustalle.

Muitakin herkkuja on luvassa, mutta vielä en paljasta kaikkea ;) Teen kyllä ristiäisistä sitten oman postauksensa.

Yksi suuri kysymys vielä ammottaa tyhjyyttään, nimittäin mitä laitan päälle?! Apua. Kai sitäkin täytyisi pikku hiljaa alkaa miettimään.

Pöytiin tulee kukka-asetelmia sekä tuikkuja. Otin yhteyttä paikalliseen floristiin, mutta vielä ei ole kuulunut vastausta.

Vähän kyllä alkaa jännittää. Ensi viikko tulee olemaan kiireinen kaiken valmistelujen suhteen ja kaupassakin pitää vielä käydä.

Palaillaan taas!

*kuvat Pinterestistä*

torstai 3. syyskuuta 2015

Äitiyden odotukset vs. todellisuus

Sain postaustoiveeksi tehdä samanlaisen "odotukset vs. todellisuus" -postauksen äitiydestä kuin tein raskausajastakin. Ihan loistava idea. Kiitos siis sinulle, kuka tätä ehdotit.

Täytyy sanoa, etten rehellisesti oikein tiennyt mitä äitiydeltä odottaa, saati sitten vauva-arjelta. Aina on tietysti ennakkoluuloja ja erinäisiä odotuksia tulevasta. Olisi ollut ehkä helpompi miettiä näitä jo raskausaika sekä mahdollisesti kirjata ylös tuntemuksia, sillä silloin ei ollut vielä kokemusta nykyisestä.

Aloitetaan positiivisesta yllätyksestä. Olin kuvitellut öitä rankemmiksi. Aina kuulee miten vauvat heräilevät parin tunnin välein ja yöllä ei saa nukutuksi. Meillä yöt on mennyt alusta asti hyvin. Ensimmäisinä viikkoina heräteltiin muutaman tunnin välein tyttö syömään, mutta kun saatiin neuvolasta lupa mennä vauvan rytmin mukaan on melkein joka yö tullut nukuttua 5 tuntia putkeen. Luksusta siis.

Päinvastoin kuvittelin myös, että vauvat nukkuisivat päivisin enemmän. Meillä on jokin "ei päiväunia" -vaihe ja silloin kun nukutaan niin mieluiten sylissä. On toki päiviä kun tyttö oikein yllättää ja viihtyy omassa sängyssä parikin tuntia täydessä unessa.

Yleisesti ottaen päivän kulkua kuvittelin aivan erilaiseksi. Vauva syötetään, vaihdetaan vaippa ja laitetaan unille. Hän nukkuu ja on itsellä hetki aikaa tehdä muita juttuja. Välillä näinkin, mutta todellisuudessa aivan yksinkertaisetkin asiat, joita et edes kuvittelisi voi joutua ajoittamaan, kuten hampaidenpesu, syöminen, vessassa käynti, pukeminen ym. on tehtävä kun kerkeää tai jätettävä välistä :D

Kotoa lähteminen vauvan kanssa. Todellisuus iski todella nopeasti. Sitä ei niin vain lähdetäkään. Itsensä valmiiksi laittaminen täytyy tehdä nopeasti ja ennen vauvan pukemista, jottei vauvalle kerkeä tulla liian kuuma ulkovaatteissa. Pitää varmistaa, että vauvalla on puhdas vaippa ja masu täynnä. Joskus toistaa tämä rutiini pari kertaa ennen lähtöä.

Vauvan kasvu ja kehitys. Meidän tyttö on vajaa kaksi kuukautta vanha. Olen luullut, että vauva on pitkään ihan vauva. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Pieni, nukkuu vain, ei ota paljon kontaktia. Käsitys tästä muuttui täysin jo ensimmäisen kuukauden jälkeen. Pieni käärömme oli kasvanut valtavasti, hymyili, seuraili liikettä ja kuunteli tarkasti ääniä. Hän oli pieni ihminen. Hänelle on koko ajan kehittynyt luonnetta ja omaa ulkonäköä. Vauva-aika toden totta on lyhyt.

Entä se tunnepuoli? Olen kuullut sanonnan: äidin rakkautta lastaan kohtaan ei voi ymmärtää ennen kuin on itse äiti. Tuo pitää täysin paikkansa. Rakkaus omaa lastaan kohtaan on sanoinkuvaamatonta. Minulla, kuten varmasti suurimmalla osalla äideistä, se syntyi välittömästi kun tyttö ensi kerran laskettiin rinnalle. Samalla syntyi monta muutakin tunnetta. Pelkoa, huolta, iloa, onnea... Suurin tunne rakkauden lisäksi oli jatkuva menettämisen pelko. 
Kuvittelin aiemmin, että olisin rennompi. Luottaisin vaistoihini ja siihen, että kaikki menee hyvin. Kyllä minulla on äidinvaisto, sen tiedän, mutta en sanoisi että olen kovin rento. Jatkuvasti tulee tarkistettua vauvan nukkuessa, että kuuluu tuhina, hän hengittää, ei ole puklannut unissaan jne. Pieneenkin yskäisyyn herää. Ehkä osaan ottaa hieman rennommin kunhan aikaa kuluu.

Kuten raskausaikana, myös äitiydessä tunnepuoli on ollut minulle suurempi yllätys. Sanoisin, että äitiyteen ja sen tuomiin tunteisiin ei osaa valmistautua. Kuinka onnelliseksi voi tulla kun vain katsoo lastaan. Kuinka onnellinen voi olla kun pieni, väsymystä itkevä vauva nukahtaa syliin. Kuinka kaunis oma lapsi on. Kuinka hauskaa vain kahden kuukauden ikäisen vauvan kanssa voi olla. Kuinka nopeasti päivät kuluvat, vaikka mitään niin erikoista ei edes tule tehtyä.

Välillä on epätoivon hetkiä. Niitä on onneksi harvoin, mutta aina ne tuntuvat yhtä surullisilta. Kun vauva itkee ja itkee. Hänellä on vatsavaivoja ja vaikka kuinka yrität, et saa helpotettua hänen oloa. Pikkuinen huutaa naama punaisena, hikisenä ja silmistä valuu kyyneliä. Silloin riipaisee omaa sydäntä.

Äitiys on tehnyt minusta herkän, ehkä jopa hieman pehmon. Minusta on tullut paljon tunteikkaampi (lue: itkuherkempi). Oman synnytyksen ajatteleminen saa tunteet pintaan. Nyt kun alkoi taas Toisenlaiset äidit, tiedän, että tulen itkemään jokaisessa jaksossa kun näytetään synnytys. Mutta se ei minua haittaa. Silloin palaa niihin omiin hetkiin, elämää mullistavaan tapahtumaan, joka on samalla niin rajua ja kaunista.

Tulipas taas vaaleanpunaisten sydänlasien läpi kirjoitettu teksti. Ehkä siitä voi päätellä, että olen onnellinen.

tiistai 25. elokuuta 2015

25.8 Tytön lääkäri & oma jälkitarkastus

Tytöllä oli ensimmäinen lääkäriaika, jonka yhteydessä oli myös minun jälkitarkastukseni. Aika oli varattuna klo 9:15 ja olin suunnitellut, että menisimme bussilla sinne ja kävelisimme kotiin. Olimmekin kuitenkin niin aikaisin aamulla valmiita, että päätin lähteä neuvolaan kävellen. Olimme jopa niin ajoissa, että saavuimme paikalle tuntia ennen aikaa. Vaihdoin rauhassa tytön vaipan ja syötin hänet, jotta olisi sitten tyytyväinen koko käynnin ajan.

Ensin meidät otti vastaan hoitaja, jonka kanssa käytiin läpi perus asioita. Hän kyseli omasta voinnistani ja jaksamisestani. Mitattiin minulta verenpaine, hemoglobiini ja katsottiin paino. Verenpaine oli ok, hemoglobiini oli taas normaalilukemissa (raskausaikana se oli hieman alhainen) ja paino oli sama mitä ennen raskautta. Eli kaikki raskauskilot ovat lähteneet, jee.

Vuorossa oli tytön tarkastus. Pituutta löytyy jo huimat 58,5cm ja painoa 5115g. Pään ympärys oli 38,4. Hyvin on tyttö kasvanut ja ruokakin maistuu. Olin hieman huolissani puklailusta, mutta koska painoa kertyy niin ei ole kuulemma syytä huoleen. Lääkärintarkastuksessa merkintöjä tuli seuraavasti: "Hieno tyttö. Kasvaa hyvin. Sydän, keuhkot, vatsa norm. Iho siisti. Hienosti seuraa katseella. Heijasteet norm. Lonkat norm. Punaheijasteet norm. Ei karsastusta. Kaikki hyvin!"
Tyttö oli nätisti koko lääkärikäynnin ajan ja välissä antoi myös pieniä hymyjä hoitajalle. Pälyili ympärilleen ja oli muutenkin tyytyväinen. Kunnes oli minun jälkitarkastuksen vuoro. Silloin neiti päätti vetäistä kunnon konsertin pystyyn, josta ei meinannut tulla loppua. Syötin hänet uudelleen ja laskin kantokoppaan. Pientä meteliä hän piti koko tarkastukseni ajan, joten lääkäri sanoi, että tehdään ihan vain pikainen tsekkaus. No tietysti tyttö hiljeni heti kun minut oli katsastettu, hehe.

Puhuttiin myös hoitajan kanssa siitä kun tyttö olisi jatkuvasti tissillä. Ei välttämättä syömässä, mutta siihen aina nukahtaa, siihen aina rauhottuu ja siihen aina itkee. Tuttia ei kovasti suostu ottamaan. Hoitaja ohjeisti pikku hiljaa vieroittamaan ylimääräistä tissillä oloa. Tarjoamaan tuttia sen sijaan. Ehdotti myös, että tyttö olisi mahdollisimman paljon muidenkin sylissä kuin vaan minun. Syöttää täytyy totta kai kun hänellä on nälkä, mutta kun huomaa tytön syöneen itsensä täyteen tarjoaa muita vaihtoehtoja. Ja vastaavasti ei välittömästi nosta tyttöä tissille vaan katsoo josko hän viihtyisi aluksi muuten vain. Tuntuu hurjalta, koska tiedän, että itkupotkuraivarin sattuessa tai muuten vain känkän iskiessä mikään muu ei kelpaa kuin tissi. Toivottavasti hän alkaisi ottamaan enemmän tuttia vastaan.
Lääkärikäynti kesti yhteensä noin tunnin verran, jonka jälkeen lähdettiin kävelemään kotiin. Neitokainen oli aivan väsynyt ja nukahtikin vaunuihin välittömästi. Ja nukkuikin tyytyväisenä aina kotiovelle asti eli n. puoli tuntia.

Meillä on aikeissa ostaa parvekkeelle jotkut halvat päikkärivaunut, sillä tyttö nukkuu todella hyvin vaunuissa, ulkona, raittiissa ilmassa. Neuvolassa tätä meille ehdotettiin, joten täytyykin alkaa katsastelemaan kirppairelta hyviä yksilöitä. Meidän omia vaunuja ei viitsitä aina alkaa kantamaan toiseen kerrokseen, joten helpompi vain ostaa uudet. Eihän niiden tarvitse mitkään erikoiset olla kunhan pysyvät pystyssä ja ovat turvalliset.
Seuraava, 2kk neuvola on syyskuussa, jonka yhteydessä tulee myös ensimmäinen rokote, joka annetaan suun kautta. Saa nähdä nouseeko tytölle siitä lämpöä, sillä olen kuullut, että joillekin saattaa tulla.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Synnytyskertomus

Palataan puolentoista viikon takaisiin tunnelmiin. Vuorossa on synnytyskertomus kaikessa kauneudessaan (kauheudessaan).

Lauantai 11.7 // laskettu aika

Aamu alkoi normaalisti. Suunnitelmissa oli lähteä shoppailemaan lenkkareita Taidetehtaalle. Lähdettiin päivällä kiertelemään kauppoja. Välillä tuntui pientä supistelua ja sanoin Miikalle, että nyt on liian epämukava olo shoppailuun, pakko päästä kotiin huilaamaan. Otin ihan rennosti koko päivän, sillä selässä tuntui särkyä ja supisteli.

Illan lähestyessä kun kävin vessassa huomasin limatulpan irronneen. Soitettiin sairaalaan ja kysyttiin kuinka edetä. Mainitsin puhelimessa myös kuinka vauvan liikkeet ovat olleet hennompia ja tulevat aika harvakseltaan. Meitä pyydettiin sairaalalle käyrille ja oltiin siellä noin klo 19:00. Makasin käyrillä tunnin ja lopuksi tehtiin vielä sisätutkimus - sormelle auki. Kätilö sanoi, että maksimissaan pari päivää enää, mutta tilanne vaikuttaa lähteneen käyntiin. Heitti vielä vitsillä, että on sunnuntaina aamuvuorossa, katsotaan nähdäänkö jo silloin.

Sunnuntai 12.7

Illan sisätutkimus antoi potkua alleen (?) ja yöllä klo 1:00 alkoi säännölliset supistukset 6 minuutin välein. Kahdelta soitin sairaalaan, josta antoivat neuvoksi mennä kuumaan suihkuun puoleksi tunniksi, jonka jälkeen voisimme alkaa rauhassa tekemään lähtöä. Miika lähti hakemaan siskoani, joka oli lupautunut koiravahdiksi h-hetken tullen.

Sairaalalla olimme noin klo 3:00 ja minut laitettiin taas käyrille. Koska supistukset tuntuivat vain alavatsassa ja särkynä selässä ei ne näkyneet monitorilla ja jouduimme itse kellottamaan niitä.
Klo 3:30 tehtiin sisätutkimus - 2cm auki. Supistukset olivat niin voimakkaat, että minulle ehdotettiin kivunlievitystä, jotta saisin hetken huilattua. Piikki pakaraan ja 20 min niin helpottaa, tai niin sitä luvattiin... No eihän se auttanut ollenkaan, mutta lisää kivunlievitystä ei saisi muutamaan tuntiin.

Siirryttiin synnytyssaliin, jossa vetelin ilokaasua kaksin käsin. Supistusten väli taisi olla jotain 2-3 min ja Miika kertoi, että supistusten voimakkuus oli aina siellä 97 kieppeillä. Tässä vaiheessa koko touhusta oli kyllä lysti kaukana. En kironnut tai manannut Miikaa ym. mitä kuulee joidenkin tekevän, mutta yhdessä vaiheessa Miika sanoi, että alkaa käsistä loppumaan verenkierto kun puristin niin kovaa (heh).
5:30 tehtiin sisätutkimut ja 3 cm auki. Ei muuta kuin lisää ilokaasua naamaan.

6:05 puhkaistiin kalvot ja lapsivesi oli ok. Taisin ääneenkin mainita, että tuntui kuin olisi alleen laskenut ja siinä sitä maattiin. Itseasiassa koko synnytyksen ajan makasin kylkiasennossa.
Vihdoin seitsemän aikaan aamulla tuli pelastus eli epiduraalipuudutus. Sen laitto oli yhtä tuskaa ja silloin myös ensimmäisen kerran taisi muutama ärräpää kaiken muun huutamisen keskellä kuulua. Laitoin ajan piti pysyä ihan paikallaan ja kun samaan hetkeen iski kunnon supistus niin mielessä pyöri vain "kun nyt vaan lähtisi taju niin helpottaisi". Itse epiduraalin laittajakaan ei ollut mistään myötätuntoisimmasta päästä ja sanoi minulle vain, että lopeta se itku kun täriset liikaa. Olisin voinut mottasta ja kovaa. Epiduraali vaikutti onneksi nopeasti ja supistuskivut olivat tiessään aika pian laiton jälkeen. Vauvan päähän asennettiin ennen epiduraalia joku piuha, josta hänen vointia seurattiin. Olin kyllä täynnä piuhoja joka paikasta siinä vaiheessa.

Ei mennyt aikaakaan kun tunsin valtavaa painetta ja ponnistamisen tarvetta. Se tuli niin yhtäkkiä, että karjaisin Miikalle "nyt soita sitä kelloa, tää tulee pihalle".
Kätilö tuli paikalle ja samalla sanoi toiselle kätilölle, että lähtee hakemaan meille aamupalaa huoneeseen. Koska tunsin niin kovaa painetta kätilö teki sisätutkimuksen ja hämmästyi ihan itsekin - täysin auki ja vauvan pää on jo ihan alhaalla. Kaikki tämä siis n. 1,5 h sisällä epiduraalin laitosta.

Kun kätilö sanoi, että voin alkaa "harjoittelemaan" ponnistelua, muhun iski paniikki. Kaikki tapahtui niin nopeasti ja tajusin, ettei epiduraali auta kuitenkaan itse synnyttämisen kipuun. Kätilö laittoi toiveeni mukaan jonkin sisäpuudutteen vielä lisäksi.
8:25 alkoi ponnistaminen ja ei, sekään ei ollut helppo vaihe. Ensin en uskaltanut edes ponnistaa kunnolla ja vain tärisin pelosta. En oikeastaan tiedä miksi muhun iski niin järkyttävä paniikki siinä vaiheessa. Kätilön ja Miikan tsemppauksella kuitenkin sain rohkeutta, ponnistaminen kun oli siinä vaiheessa ainoa vaihtoehto. Sitä en tehnyt hiljaa enkä kaunistellen ja varmaan moni ulkopuolinenkin kuuli sen. Mutta siinä vaiheessa mulle oli aivan sama kuka kuuli ja mitä :D Puudute auttoi vain toispuoleisesti eli myös tunsin kaiken (ilmaisin senkin asian tosi nätisti).
18 minuuttia myöhemmin, klo 8:43 kuului pienokaisen rääkäisy !<3 Miika leikkasi napanuoran ja pikkuinen laskettiin rinnalle.

"Kaikki kipu on sen arvoista". Monesti kuultua, täysin totta joka sana. Kipu unohtuu välittömästi (hetkellisesti) kun se kaikista rakkain aarre lasketaan siihen syliin. Sitä tunnetta ei osaa edes kuvailla.

Toinen kätilö oli kärräämässä meille sitä aamupalaa huoneeseen kun meidän kätilö naurahtaen tokaisi hänelle: "tuo suoraan vain se onnittelulounas, tämä syntyi jo." Niimpä saatiin tuplasti ruokaa, heh.
Minulle tuli neljä repeämää, neljä tikkiä koko hommasta, joiden paraneminen on ihan oma tarinansa. Tosiaan yksi tulehtui ja vasta nyt on alkanut olo helpottamaan.

Pisteitä pikkuinen sai 9/10/10, meille täyden kympin pakkaus !

Kaiken kaikkiaan synnytys kokemuksena oli mielestäni aika...noh, kamala. Hyvinä puolina koen kuitenkin, että kokoajan tapahtui edistystä ja ensisynnyttäjäksi se oli nopea. Tosin kivun määrä oli jotain sanoinkuvaamatonta enkä ole tiennyt, että semmoista tuskaa pystyy edes järjissään kestämään. Siitä on kuitenkin vasta niin vähän aikaa, että muistikuvat suht. hyvin (liian hyvin) pinnassa.
Synnytykselle annoin kuitenkin 7-8 pistettä ihan vain sen sujuvuuden ja ihanan kätilön vuoksi. Kätilömme oli aivan mahtava ja ihana nainen, sama kun lauantai-iltana käyrillä ollessani.

Silti, kaikesta huolimatta, jos minulta kysyttäisiin tekisinkö kaiken uudelleen pienen tyttömme vuoksi niin ehdottomasti. Ei ole asiaa mitä en hänen vuokseen tekisi.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Kotona

Tiistaina aamulla oli lastenlääkärin tarkastus jonka jälkeen saimme pyytää "lupaa" päästä kotiin. Koska vauvalla oli kaikki hyvin ja imetyskin on lähtenyt sujumaan niin ei ollut mitään syytä miksi emme olisi päässeet kotiin. Tuntui todella oudolta pakata kimpsut ja kampsut, laittaa vauva turvakaukaloon ja lähteä sairaalalta, ammatti-ihmisten turvasta kotia kohti. Olo oli hämmentynyt; saanko oikeasti ottaa tuon pienen mukaan. Hieman jännitti myös kotona odottava Rocky ja kuinka se reagoisi vauvaan. Minä tulin ensin sisälle, sillä olin ollut muutaman päivän pois niin tiesimme, että Rocky innostuisi. Ihan hetken kuluttua tuli Miika vauvan kanssa sisälle. Annoimme Rockyn nuuskutella vauvaa ja kehuimme kun se oli niin varovaisesti. Toki innostunut ja kiinnostunut se oli, omaan tuttuun tapaansa, mutta kyllä koirat selkeästi vaistoo pienen ihmisen olevan kyseessä. Kauhean kauan ei Rocky edes vauvaa tutkaillut vaan meni eteiseen makaamaan. Aina kuitenkin kun vauva piti pientäkin ääntä - sylissä tai pinniksessä, piti Rockyn mennä katsastamaan tilanne.
Vauva nukkuu paljon ja syö hyvin. Tyytyväinen tapaus kunhan ruoka tulee ajoissa. Ensimmäisenä yönä sai hepulin kun ilmeisesti maitobaari toimi liian hitaalla palvelulla, mutta muuten ei ole kummempia itkukohtauksia tullut. 
Itse elän (eletään) onnen kuplassa vaikkakin huoli on koko ajan suuri. Menetyksen pelko on saanut aivan uuden merkityksen ja vähän väliä täytyy nukkuvaa vauvaa käydä kurkkaamassa, että onhan kaikki hyvin.
Maanantaina meille tulee neuvolan hoitaja kotikäynnille. Paljon on kysymyksiä mielessä.
Synnytyskertomus on tulossa heti kun vain saan aikaiseksi sen kirjoitettua. Kuinkahan rehellisen siitä kehtaa kirjoittaa.. No, katsotaan kuinka yksityiskohtainen siitä syntyy.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Pinterest // Pregnancy Outfit Ideas

Olen ihan koukuttunut Pinterestiin. Siellä on niin paljon kaikkia kivoja ideoita ja tykkään selailla muuten vaan kuvia myös.
Yksi aihe, mistä olen tykännyt selailla kuvia ja fiiliksiä on raskausajan pukeutuminen. Tyylillisesti tykkään rennoista ja istuvista vaatteista, jotka käy arkeen. Tykkään myös erittäin huollitellusta ja viimeistellystä tyylistä, jos haluaa hieman extraa.
Tämä on hyvä hetki tälle aiheelle kun se on itsellekin vielä (hetken) ajankohtainen.


Näissä asuissa toteutuu hyvin tuo rentous, kuitenkin olemalla siistien ja viimeisteltyjen asukokonaisuuksien näköisiä. Pidän paljon neuleista ja saappaista. Kuvien vaatteet eivät ole mitään erikoisia, mutta ne on yhdistelty hyvin sekä käytetty sopivia asusteita hienojen kokonaisuuksien luomiseen.
Itse pukisin päälleni jokaisen näistä asuista. Eniten pidän ensimmäisen kuvan neuleesta, keskimmäisen kuvan neuleesta sekä viimeisen kuvan liivistä ja laukusta.


Tykkään myös kovasti nahkatakeista. Näissä asuissa sama ensimmäisten kuvien rentous jatkuu kuitenkin aivan eri tyylilinjassa. Vaikka asukokonaisuudet ovat rentoja, eivät ne missään nimessä näytä sotkuisilta. Ihailen ihmisten kykyä luoda asukokonaisuuksia, jotka välittävät mukavan sekä viihtyisän olon kuitenkin näyttämällä hyvältä. Olen sitä mieltä, että farkuilla, nahkatakilla ja jollain siistillä paidalla ei voi mennä kauheasti vikaan.


Näissä asuissa vastaavasti mennään mielestäni jo enemmän huollitellun puolelle. Asut sopivat arkeen, mutta mielestäni myös tapaamisiin tai tilaisuuksiin (joissa ei tarvitse olla mekkoja).
Korkokengät tuovat heti juhlavampaa ilmettä ja sitä viimeistä silausta.
Itse pukisin päälleni vaikka kaikki yllä olevat asut, mutta en ole vielä kovin taidokas kävelemään korkeilla koroilla. En myöskään osaa oikein käyttää hattuja vaikkakin ensimmäisessä kuvassa se näyttää todella hyvälle.


Näissä kuvissa tykkään kuinka vatsaa on oikein korostettu. Siihen on käytetty vyötä sekä pitsipaidan helmaa. Molempia tyylejä olen käyttänyt myös itse vaatteissa raskausaikana. Tykkään näistä, sillä se tuo muotoja ja vyötäröä esiin, eikä yleisilme ole niin "tasainen".

Voisi sanoa, että minulla ei ole mitään yhtä tiettyä tyylilinjaa jota ihailen eniten. Ehkä haen myös vähän sitä omaa tyyliäni vielä. Olen vielä aika "sekoitus kaikkea", jos niin voi sanoa. Kokeilunhaluinen, mutta myös erittäin tuttuun turvautuva. Vailla rohkeutta repäistä ja kokeilla jotain oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Ehkä sitten kun kroppa alkaa olla taas omissa mitoissaan..?

Joka tapauksessa; mitä tykkäätte asuista ? Onko lempparia ?

torstai 2. heinäkuuta 2015

Vauvan ensipeti

Nyt vuorossa aiemmin lupaamani kuvapläjäys vauvan ensipedistä. Tosiaan ensipetinä käytämme äitiys-/vuodelaatikkoa, johon äitini on tehnyt verhoilun.




"Family, where life begins and love never ends"

Käytiin eurokankaasta ostamassa kankaat ja tuo nauha. Pääkuvioksi valikoitui harmaa kangas, jossa on valkoisia tähtiä. Saman tyylinen ja värinen kun meillä on esimerkiksi hoitoalusta. Toiseksi kankaaksi valikoitui vaalea/beigehtävä yksivärinen kangas, joka on mielestäni erittäin rauhallisen sävyinen ja sopii siksi hyvin tuohon kaveriksi. Tuo nauha on oikeastaan pastellisen mintunvihreä, kuvissa väri hieman eri kuin livenä. Oon aivan ihastunut siihen väriin ja se sopii sekä tytölle, että pojalle. Sattui sopivasti, että pussilakanassa on samaa sävyä sekä äitini virkkaama peite on myös samaa sävymaailmaa.

Ensipedin laitoimme pinnasänkyyn ja katsotaan sitten kuinka kauan sitä käytetään.

Ollaan kyllä todella tyytyväisiä tuohon petiin (kiitos äiti!).

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Vauvanvaatteet sairaalaan

Mä olen tunnetusti erittäin huono pakkaaja. En ikinä tiedä mikä määrä vaatteita on sopivasti; mikä on liian vähän ja mikä on sitten jo aivan liiotellusti. Jälleen kerran kohtasin tämän pakkaamisen ainaisen ongelman kun valittiin vauvalle vaatteita sairaalaan. En tosissaan tiedä kuinka monta bodya ym. pitäisi ottaa niille muutamalle päivälle - kuinka paljon vauva mahdollisesti puklailee tai päästää tavaraa läpi?

Tässä kuitenkin vaatteet, jotka päädyttiin pakkaamaan mukaan:
Potkupuku
Lyhythihainen body & housut
Pitkähihainen body
Pitkähihainen kietaisubody & housut
Pitkähihainen body
Pipo, sukat x2 & tumput
Värimaailma on hyvin neutraalia. Tästä puuttuu vielä kotiutumisvaatteet, jotka Miika saa tulla sitten valitsemaan sen perusteella kumpaa sukupuolta edustava pienokainen sieltä tähän maailmaan tupsahtaa.

Syy miksi haluamme käyttää vauvalla sairaalassa omia vaatteita eikä sairaalan vaatteita on.... no ei sellaista ole. Ehkä haluan vain heti päästä käyttämään noita moneen kertaan hiplailtuja, ihka omia pieniä vaatteita.

Noniin, lähtikö mulla ihan lapasesta?