Kaksplus.fi

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pinterest // Neutral Baby Room Ideas

Tein tänään käyttäjätunnukset Pinterestiin ja minut löytää sieltä nimellä Janina Huovari.
Hieman on vielä opettelemista ja treenailua, mutta sain jo ensimmäisen taulun tehtyä -> Neutral Baby Room Ideas.


Postausta olen tehnyt kyseisestä aiheesta jo aiemmin ja se löytyy täältä.
Kuvia tuolla kansiossa on huomattavasti enemmän ja kattavammin.
Tuohon kuvienkeräilyyn jää kyllä koukkuun ja sanonta "nälkä kasvaa syödessä" todella käy toteen.
Netti on pullollaan toinen toistaan ihanampia ja kauniimpia ideoita. Voi olla, että käyn vielä myöhemmin lisäilemässä tuohon jo tekemääni lisää kuvia.

Sitten joskus kun meillä on se kolmio (ja vauvalla siis todellisuudessakin oma huone) sekä sukupuoli selvillä niin teen vielä sen perustein uuden vauvan huone -taulun.

Katsotaan mistä aiheesta keksin seuraavaksi alkaa tekemään kollaasia !

3 kommenttia:

  1. Moikka! :)
    Löysin sun blogin vähän aikaa sitten ja luin sen kokonaan läpi ja halusin vain tulla onnittelemaan pienokaisesta!
    Pidän peukut pystyssä että kaikki menee hyvin ja jään seurailemaan kuulumisianne :)

    VastaaPoista