Kaksplus.fi

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Rv 34+1

Lauantaina alkoi 35. raskausviikko
Vauvan koko tällä hetkellä
Paino 2300g
Pituus 41cm
"Lapsen paino lisääntyy n. 25-30 grammaa päivässä. Lapsen sydän lyö noin 120-160 lyöntiä minuutissa. Sormien kynnet ovat nyt niin pitkät, että sikiö voi raapia itseään."



Vatsa on jo sen verran tiellä, että esimerkiksi kenkien laittaminen jalkaan on aika työlästä. Edelleen vauva tykkää potkia kovasti palleaan ja nykyään myös hieman kylkiluiden alueelle. Tai oikeastaan, se ei ole erikseen niinkään potkimista vaan jatkuvaa myllerrystä ja pyörimistä. Vauvan liikkeitä tuntuu pitkin päivää tiheään tahtiin, todella kova liikkumaan.

Itselläni on alkanut ilmestymään ihon kutinaa. Sellaista ihan yleistä kutinaa vain. Ensin en kiinnittänyt asiaan niinkään huomiota, ajattelin vain, että ompa inhottavaa kun vaikuttaa unen saantiin ym. Kutina kuitenkin jatkui niin päädyin katsastamaan netistä, mistä moinen voisi johtua. No siitäpä meinasin slaagin saada kun ainoa tulos oli raskausajan hepatoosi. Soitin asiasta neuvolan hoitajalleni ja kysyin täytyykö olla huolissaan. Sovittiin, että ensi viikon seurailen vielä tilannetta ja jos ei ala yhtään helpottamaan niin käyn mittaamassa maksa-arvot. Kyse voi kuulemma olla myös vain hormoonien aiheuttamasta kutinasta, toivotaan !

Närästys on voimistunut ja luulenpa, että kohta täytyy käydä ostamassa jotain helpotusta siihen. Pahimmillaan herään aamuyöstä siihen, että tuntuu kuin kurkku olisi tulessa.

Vietiin tänään muuten Rocky hoitoon ja nyt olisi siis koira-vapaata aikaa ensi viikko. Ohjelmassa on vaikka mitä, mutta täytyy sanoa, että kyllä on haikea olo ilman poitsua. Jännä miten ei osaa rentoutua vaikka nyt nimenomaan siihen olisi loistava tilaisuus. Ikäväkin on jo...

Nyt nukkumaan, hyvää yötä !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti