Kaksplus.fi

maanantai 25. tammikuuta 2016

6kk neuvola

Tänään aamulla oli puolvuotisneuvola klo 10:30. Oltiin aamulla hyvissä ajoin valmiita Veeran kanssa, joten lähdettiin vaunuilla kävellen keskustaan. Sohasin lumikökkäreiden yli vaunuilla, renkaat jumissa ja koko matkan tuuli pientä lumipyryä suoraan kasvoihin. Siinä vaiheessa kyllä toivoin, että olisin vain odottanut bussia.
Veera nukkui koko matkan tyytyväisenä vaunuissa ja siinä saikin hyvät puolen tunnin päikkärit samalla. Perillä huomasin, että tytöltä oli päässyt kivat yllärit, hieman myös housuihin.. Niitä siinä putsatessani ja vaatteita vaihtaessa sain myös osumaa omaan paitaani. Miten musta tuntuu, että viimeiset pari neuvola kertaa on aina ollut todella onnistuneita :D

Päästiin hoitajan luo ja käytiin läpi tarkistukset. Pituutta on noin 69cm ja painoa vajaa 8 kiloa. Kuitenkin saatiin neuvoksi alkaa antamaan kaksi lämmintä ateriaa päivässä yhden sijaan. Nyt kun Veeralla on niin kova vauhti päällä niin kulutus on huomattavasti suurempaa.
Ihan itsekseen ei vielä voi istuttaa lattialla, mutta hieman tuettuna kyllä ja vahvistaa sitä kautta myös selkälihaksia. Tänään siis topattiin syöttötuoli oikein kunnolla ja syötiin siinä ensimmäistä kertaa iltapuuro. Voi iloa!
Tein meille aikataulua päivittäisistä ruokailuista nyt kun tuli yksi kiinteä ateria lisäksi. Ajattelin, että kun kaikki on kirjattuna ylös on ehkä helpompi ruveta luomaan selkeämpää päivärytmiä.

Sovittiin Miikan siskon kanssa, että nähdään neuvolan jälkeen ja mennään yhtä matkaa meille. Kiidettiin vauhdilla bussille, mutta ei, se lähti suoraan edestämme. Seuraavaan oli aikaa puoli tuntia, eli sama aika kuin kävellä kotiin. Laiskotti suuresti, mutta lähdettiin kävelemään. Veera otti siinä samalla toiset päikkärit vaunuissa.

Seuraava neuvola onkin vasta 8 kuukauden iässä, jolloin on myös lääkärintarkastus. Yhdessä hoitajan kanssa hämmästeltiin kuinka nopeasti aika kuluu. Kuinka käsittämätöntä vauhtia lapset kasvavat ja miten he oppivat niin yllättäen uusia asioita. En osaa edes kuvitella mitä kaikkea Veera osaa jo seuraavalla neuvola kerralla.
Olen niin iloinen meidän neuvolatädistä (tuosta nimikkeestä ei varmaan ammattilaiset tykkää hyvää, mutta se saa nyt olla :D). Hänen kanssaan on mukava vaihtaa kuulumisia, jutella niitä näitä ja hän on aidosti kiinnostunut asioista. Kannustaa, kertoo, neuvoo. Ei pidä hölmönä vaikka kysyisikin jotain "itsestäänselvää" ja häneltä todellakin kehtaa kysyä. Tänään hän myös kyseli todella paljon minun jaksamisestani ja voinnista. Puhutaan myös paljon koirista, sillä hänellä on itsellään kaksi. Kerron aina miten Veera ja Rocky on niin mainio kaksikko.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti