Kaksplus.fi

maanantai 11. tammikuuta 2016

Oikea lapsiluku

Näin järjettömän rankan ja uuvuttavan päivän kunniaksi on hyvä hetki kirjoittaa postaus aiheesta, joka on pyörinyt mielessäni jo kauan. Aiheesta, joka saa mut välillä todella hermostumaan. Kuinka monta lasta "kuuluisi" hankkia. Aloitetaan nyt vaikka sillä, että ulkopuoliset ovat kovinkin tietäväisiä siitä kuinka monta lasta sinun kuuluu tehdä. Ensinnäkään lapsia ei niin vain tehdä, ne saadaan. Ensimmäisen kerran kuulimme synnytyssairaalassa kysymyksen "milloin tulee toinen?". Naapurimme, jota en edes tunne, sanoi minulle kerran, että "kyllähän teidän täytyy toinen tehdä. Ainoasta lapsesta tulee aina vähän sellainen... no kyllä sä tiedät." Veera oli tuolloin ehkä kuukauden ikäinen. Meidän kuuluu tehdä toinen lapsi, vähintään. Meidän kuuluu tehdä Veeralle sisarus. Veera hemmotellaan piloille jos hän on ainoa lapsi. Hänestä tulee lellitty. Asioista puhutaan sävyyn "sitten kun tulee toinen lapsi".
Mä olen sitä mieltä, että on jokaisen oma asia montako lasta hankkii. Tai ylipäätään montako lasta haluaa. Mieli voi aina muuttua ja vauvakuume saattaa ajan myötä iskeä uudelleen. Sekään ei edellytä "odota vaan, kyllä sen toisen vielä haluaa" - kommentteihin. Mua suoraan sanottuna raivostuttaa. Ihmiset näkevät ehkä kerran viikossa muutaman tunnin ajan sitä arkea, jota itse elää 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivää viikossa. Vaikka meillä on yleensä iloinen ja aurinkoinen tytär se ei tarkoita, että arkemme on yhtä juhlaa. Ulkopuoliset eivät elä sitä arkea, jota me elämme. He eivät kuuntele lapsemme itkua ja kitinää tunti tolkulla huonona päivänä. He eivät heräile hänen kanssaan keskellä yötä. He eivät rajoita omia menojaan, koska meillä on lapsi. He lepäävät kun ovat kipeitä, käyvät suihkussa kun haluavat, syövät ilman jatkuvaa keskeytystä.

Minusta on väärin tulla asettamaan käskyjä toisten elämään ja arkeen. Kertomaan mikä on mukamas oikea tapa toimia ja montako lasta perheessä kuuluu olla. Ajatellaan nyt vaikka meidän tilannetta. Asumme 60 neliöisessä kaksiossa. Minä, Miika, lapsi ja koira. Miika on töissä, mutta mulla vielä opiskelut kesken, eli yhdet vakituiset tulot. Ei tulisi mieleenkään alkaa suunnittelemaan nyt toista lasta. Asuntomme on aivan liian pieni ja mulla ei ole työpaikkaa. Suoraan sanottua en edes voisi kuvitella tähän kaikkeen toista lasta mukaan juuri nyt. En henkisesti jaksaisi sitä. Rakastamme Veeraa yli kaiken, enkä muuttaisi mitään, mutta kaksi lasta juuri nyt olisi aivan liikaa. Miksei se siis riittäisi muille ? Jos Veera jääkin ainoaksi lapseksemme niin olemmeko kamalia ihmisiä. Teemmekö väärin, pilaamme lapsemme hemmottelulla ja ryöväämme oikeuden sisaruksiin ? Ilmeisesti.
Mä kyllä ehkä joskus haluaisin toisen lapsen. Joskus. Mutta sekin on meidän kahden välinen keskustelu. Haluan, että ollaan molemmat henkisesti valmiita siihen. Sekä taloudellisesti. Haluan, että meillä riittää aikaa molemmille. Haluan, että meillä on hyvä, tilava koti, johon koko perheemme mahtuu, eikä seinät kaadu päälle. Haluan suorittaa tutkintoni alta pois ja haluan löytää työpaikan. On paljon asioita, joita täytyy tapahtua ennen kun suunnitellaankaan mahdollisesti toista lasta.

Toiselta kantilta ajateltuna asiaa, miksi on mun mielestä vielä loukkaavampaa puuttua toisten lapsi asioihin on, että ikinä ei voi tietää mitä on taustalla. Mitä jos pari on yrittänyt lasta, kauankin, tuloksetta. Mitä jos takana on keskenmenoja tai muita rankkoja kokemuksia. Ikinä ei voi tietää. Haluaako silloin kuulla "kyllä teidän pitäisi" kommentteja. Ei varmasti halua. Lyhyestä virsi kaunis, jokainen hoitakoon omat lapsi asiansa. Jos meille on tulossa toinen lapsi niin kerromme kyllä asiasta kun se on ajankohtaista. Viimeistään kun olen synnyttämässä, hah hah (ettei mene liian vakavaksi).
Tottakai on ok kysyä, että haluaisiko toista lasta. Inhimillisiä kysymyksiä, jotka ei ole liian tuppaavia tai pakottavia. Järkeä saa käyttää.

Kuvina raskausaikaani, ihanan ihanaa masuani, mitä tottakai on aina välillä ikävä. Raskausaikaa on välillä ikävä. Synnytyksen haluaisin kokea uudelleen. Haluan nuuskutella vastasyntynyttä, pientä ihmettä. Kyllä, haluaisin Veeralle sisaruksen. Siinä omat fiilikseni, yksistään minun, ei meidän. Ehkä joskus. Siihen asti, varokaa astumasta muurahaispesään asian suhteen jos puhutte siitä minulle :D Olen puhunut.

Muilta äiti-ihmisiltä haluaisinkin kysyä, olenko liian tiukkis ? Käykö muilla ikinä hermoon toisten asioihin puuttuminen, varsinkin siihen kuinka kuuluisi toimia ? Vai kuuluuko omista lapsi asioista keskustella koko kylän kanssa.. Kertokaa, keskustelkaa, jakakaa mielipiteitä !

Ps.  Juuri kun oikoluin postaustani, Miika tuli koiran kanssa lenkiltä. Oli törmännyt tuohon yllämainitsemaani naapuriimme. Meidän kuuluu kuulemma tehdä Veeralle sisarus, että hänestä tulee sosiaalinen ihminen... Ei mulla muuta.

2 kommenttia:

  1. Että pistää vihaks! Mua niin harmittaa teidän puolesta myös tällanen. Niinku olen aiemmin myös sulle sanonut niin en ymmärrä miksei ihmiset tajua, että Veera on VASTA 6kk! Ja nyt jo pitäis olla miettimässä seuraavaa lasta. Nyt valoja päälle kaikille!

    Amen, kaikelle mitä tossa ylempänä kirjotit. En ees jaksa avautua enempää koska ihmiset on niin tyhmiä :D

    ❤️: sisko/täti/kummitäti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että pidät aina mun puolia :))!❤

      Poista