Kaksplus.fi

maanantai 18. tammikuuta 2016

Puolvuotisjuhlat

Eilen juhlimme Veeran puolivuotisia. Juhlat olivat oikein onnistuneet ja suurin osa kutsutuista pääsi myös paikalle. Tässä kuvapläjäys eilisistä kekkereistä ! (Ps. Kamerani saapui vihdoin ja viimein postissa. Sain siis kuvattua sillä lähes kaiken ja vaikka en sitä kunnolla osaa vielä käyttää niin laatu on kuitenkin parempaa kun puhelimeni kameralla).
Hankittiin punainen pöytäliina juhlien teemaan sopivaksi. Kahvimukit ovat hopeiset, mutta tuo punainen liina heijastaa niihin sävyä ja ne näyttävätkin ihan punaisilta! Kätevää.
Aterimet ovat myös kertakäyttöisiä, mutta todella hienoja hopeisen värisiä. Näyttää ihan aidoilta, mutta säästää siltä valtavalta tiskivuorelta juhlien jälkeen ;)
 Koristeltiin perus kertakäyttömukit sydänteipillä ja niistä tuli mielestäni todella kivat!
Laitettiin sydänilmapalloja seinille ja ikkunalle roikkumaan. Bongasin joskus yhdestä blogista kivan idean jolla ilmapallot saa roikkuman kauniisti ja antaa kuvan, että pallot "leijailisivat": teipillä siima kiinni ilmapalloon ja toinen siiman pää teipillä kiinni seinään (tai kattoon).
Laitettiin sydänteippiä myös vanhoihin pilttipurkkeihin, joista tehtiin sitä kautta tuikkukippoja.
Vaikka olimme sanoneet, ettei mitään lahjoja tarvitse tuoda niin silti niitä oli tytölle hankittu. Tämä ihana Hello Kitty asu (jossa oli vielä toisetkin legginssit mukana) tuli kahdelta ystävältäni.
Veera sai myös lahjaksi lelun, nokkamukin ja syöttötuolin.

Kiitos vielä kaikille osallistumisesta juhliin sekä lahjoista! :)

4 kommenttia:

  1. Kynttilöitähän ei saisi polttaa pilttupurkeissa,niissä on ihan todellinen räjähtämisvaara. Nimim. Todistanut kerran kun kymmenkunta purkkia räjähti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, en ole tiennyt ! :o Hyvä kun kerroit, kiitos :)!

      Poista
    2. Joo en tiedä sen tarkemmin miksi ne räjähtää! Kuulemma jotain tekemistä sen kanssa että kapenee siitä ylhäältä�� mutta jos haluaa jotain laittaa niihin niin suosittelen led tuikkuja!

      Poista
    3. Hyvä tietää jatkossa ! :)

      Poista