sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Juhlallista

Viikonloppu on ollut meillä taas yhtä juhlaa kun oli mummini 70 vuotisjuhlat. Lähdimme lauantaina aamulla kahdeksalta ajelemaan kohti Parkanoa, jonne matkaa kesti noin kolme tuntia. Pitkästä aikaa kävimme siellä päin ja oli mukava nähdä taas sukulaisia. Menomatkan Veera nukkui hyvin Tampereelle saakka ja viihtyi kuitenkin hyvin leikitettäessä loppumatkan perille saakka. Takaisin tullessa hän nukkui koko kolme tuntia autossa tyytyväisenä!

Tarjolla oli alkuun lämmin ruoka (joka oli taivaallista) ja sen jälkeen kahviteltiin sekä herkuteltiin.
Muutaman tunnin vietimme aikaa sukulaisten kanssa ja kävimme myös samalla ihastelemassa enoni ja hänen perheensä upeaa, itse rakentamaa taloa. Pieni kateushan siinä iski.
Veeralla oli juhlissa yllään tämä ihastuttava lahjaksi saatu mekko. Hän viihtyi juhlissa hyvin vaikka olikin aika paljon uusia ihmisiä. Leikki leluilla ja otti pikku tirsat myös tädin sylissä.

Parin viikon sisään on vielä parit juhlat tiedossa - ystäväni valmistujaiset sekä veljeni syntymäpäivät. Sitten ei olekaan hetkeen tiedossa mitään juhlia.

Mukavaa loppuiltaa ja alkavaa uutta viikkoa!

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Irtiottoja arjesta

Olen pikku hiljaa alkanut "uskaltamaan" lähteä yksin kotoa liikkeelle. Ottamaan omaa aikaa. Esimerkiksi näkemään ystäviä, kaupoille, ym. Noin puoli vuotta siinä meni. Tai kyllä aiemminkin kävin ilman Veeraa mm. synttäreinä syömässä ja tämmöistä pientä. Kuitenkaan en ole osannut nauttia siitä vapaasta ajasta samalla tavalla kuin nykyään. Takaraivossa on kokoajan jyskyttänyt ajatus kuinkahan kotona pärjätään. Kyse ei ole siitä ettenkö luottaisi. Isä pärjää lapsensa kanssa aivan varmasti, samoin mummit ketkä ovat olleet tyttöä hoitamassa muutamia kertoja.

Tammikuussa olin ensimmäisen kerran pidemmän aikaa pois kun menin entiselle työkaverilleni hiusvärimalliksi. Siskoni oli silloin hoitamassa Veeraa ja heillä meni oikein hyvin. Olin pois muutaman tunnin. On ihanaa saada hetki aikaa vain itselleen ja päästä pois kotiympäristöstä ja vain olla. Ja mikä parasta, hemmotella itseään siinä samalla. Tuo värimalli keikka oli kyllä täydellinen irtiotto.
Kirjoittelin syyskuussa hieman ajatuksia omasta ajasta ja siitä, mitä se nykyään merkitsee. Olen edelleen samoilla linjoilla mitä silloinkin. Kotonakin voi nauttia itsensä seurasta, yksinään, mutta se on harvemmin mahdollista. Tarkoitan sitä, että jos haluaa täysin irtaantua kaikesta "vastuusta" hetkeksi niin itse en siihen ainakaan kotona kykene. En osaa olla tekemättä mitään. Kotiympäristössä näkee aina jotain siivottavaa, laitettavaa, puunattavaa... jotain keksii aivan varmasti.
Ennen/Jälkeen
Olen myös kokenut tietyllä tapaa huonoa omaatuntoa siitä, jos haluaisin hetken aikaa vain itselleni. Olen kuullut, että usein heti kysytään, että pitääkö niitä lapsia sitten hankkia. Itselleni ei silti onneksi ole kukaan noin sanonut. Kyllä parisuhteessakin tarvitsee omaa aikaa, eikä silloinkaan kukaan tule sanomaan, että tarviiko sitä sitten seurustella jos haluaa olla myös yksin välillä.

Minulle on tullut myös olo, että haluaisin lähteä joskus käymään ulkona. En ole käynyt missään yli puoleentoistavuoteen. Ja heti perään mietin, onko minulla oikeus käydä. Mitäköhän muutkin ajattelevat, että mamma riivaa. Tiedättekös ? Suurin este taitaa kuitenkin olla se, etten yksinkertaisesti raaski lähteä vielä. Eikä ole kyllä pakkokaan.

Se, että jättää oman lapsen hoitoon, ihan siis sukulaisellekin, vaatii äärimmäistä luottoa. Sitä ehkä ajattelee, että kuinkahan he pärjäävät, meneekö kaikki hyvin. Semmoista perus ajatusta. Mutta todellisuudessa itse ainakin ajattelen vielä syvemmin. Jätän rakkaimman asiani koko maailmassa toisen vastuulle ja itselläni ei ole mitään kontrollia kun en ole paikalla. Oli kyse sitten kymmenestä minuutista tai muutamasta tunnista.

Tässä tekstissä nyt kumoan hieman omia sanojani. Nautin omasta ajasta - en raaski olla pois...hmm. Kun äiti voi hyvin, lapsi voi hyvin. Hyvä olo heijastuu. Kaikki vaativat omaa aikaa. Ja mielestäni on tärkeää, että myös äidit sitä saavat. Avun pyytäminen välillä on vain vaikeaa. Toisten tarjoaman avun vastaanottaminen helpompaa.
On ollut puhetta siitä pitääkö isovanhempien hoitaa lapsenlapsia. Kuuluuko se heille ? Ei kuulu, jos he eivät halua. Se on rehellinen mielipiteeni. Mutta useimmiten he haluavat ja siitä pitää olla kiitollinen.

Minusta on kivaa tuntea itseni välillä muuksikin kun pelkäksi äidiksi. Janinaksi. Aiheesta on tulossa myöhemmin postausta erikseen. Olen hieman hukassa itseni - minäkuvani kanssa. Puolivuotta olen kokenut olevani "vain" äiti ja en oikein enää tiedä kuka Janina on. Mutta niistä ajatuksista lisää myöhemmin.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Disney On Ice

Torstaina (4.2) vietettiin perheaikaa parhaimmillaan. Äitini vei meidät Disney On Ice jääshow:hun, joka oli Hartwall areenalla. Olimme katsomassa esitystä myös viime vuonna.
Vauvan olisi saanut ottaa mukaan sylissä pitäen, mutta päätimme kuitenkin, että viedään Veera hoitoon siksi aikaa. Ja hyvä niin, äänet olivat todella voimakkaat ja paikat olivat aika pienet, joten olisi ollut aika hankalaa saada Veera viihtymään sylissä koko esityksen ajan.
Siskot<3
Meitä lähti siis äitini, siskoni, veljeni ja Miika. Kahdeksan hengen konkkaronkka. Veera meni siksi aikaa mummilaan hoitoon.

Esitys alkoi klo 18:00 ja kesti pari tuntia pienen väliajan kanssa. Esitykset olivat neljästä eri elokuvasta; Leijonakuningas, Peter Pan, Ariel ja Frozen. "Juontajina" tottakai Mikki Hiiri, Minni Hiiri, Aku Ankka, Iines ja Hessu Hopo.
Kaikki asut ja rekvisiitat olivat kyllä niin hienoja. Pumba ja Pärsky hahmot olivat ihan mahtavia ja pisti naurattamaan. Kaunista esiintymistä, eläytymistä ja loistavia luistelijoita. Hieno show, kuten viime vuonnakin!

Saa nähdä tuleeko tästä meidän perheen perinne. Ehkä Veerakin pääsee mukaan sitten ensi vuonna!

tiistai 2. helmikuuta 2016

Blogi 1 vuotta

Blogi täyttää tänään yhden vuoden. Kokonainen vuosi tullut kirjoiteltua tänne ja jaettua omia fiiliksiä, iloja ja mietteitä. Ensimmäisen blogitekstin pääset lukemaan täältä. Silloin oltiin täysin raskauden huumassa ja kaikki omat fiilikset pyöri tulevan vauvan ympärillä. Valmistauduttiin vauvan tuloon tekemällä hankintoja, uteliaina jännitettiin rakenneultraa, vietettiin Baby Shower -juhlia, tehtiin isyyspakkaus ja paljon muuta. Heinäkuun 12.pv pieni prinsessamme syntyi ja sai meidät onnesta sekaisin. Kirjoitin myös rehellisen synnytyskertomuksen kaikkien kauniiden yksityiskohtien kanssa. Blogissa on opeteltu arkea, ihmetelty asioita, suunniteltu ja toteutettu ristiäisiä, vietetty ensimmäistä isänpäivää sekä joulua. Niin paljon muistoja kätkeytyy ensimmäiseen blogivuoteen. Meidän elämämme suuria muutoksia ja uusia kokemuksia. Olen äärimmäisen onnellinen, että aloitin bloggaamisen ja sitä myötä saanut kaikki nuo ihanat muistot talteen.
La 11.7 rv. 40+0
Kuinka idea blogista syntyi?
Blogi oli alunperin ihan vain raskausajan päiväkirja itselleni, sekä läheisimmille sukulaisille ja ystäville. Ihmisille, keitä ei näe usein ja joiden kanssa haluaa kuitenkin jakaa kuulumisia ja vointeja. Tietoja tulevasta vauvasta. Siitä kaikki lähti.

Mitä toivon lukijoiden saavan blogistani?
Toivon, että lukijoille välittyy hyvä fiilis tekstejäni lukiessa. Toivon myös, että mahdollisesti samassa elämäntilanteessa olevat lukijat saavat vertaistukea ja voimaa, jaksamista siihen arkeen ja uskoa, että he eivät ole yksin (Äiti, muista nämä asiat). Toivon, että pystyn piristämään muiden päivää tai saamaan ihmiset miettimään ja pohdiskelemaan asioita. Ennen kaikkea toivon, että ihmisillä on parempi olo blogissani vierailun jälkeen.


Vaikeinta bloggaamisessa?
Hmm. Minulle ei ole tullut vastaan mitään äärimmäisen vaikeaa asiaa bloggaamiseen liittyen. En ole saanut ilkeitä tai negatiivisia kommentteja eikä kukaan ole loukannut minua kommenteillaan. Haastavaa on ehkä yrittää keksiä kirjoittamisen aiheita, jos ei ole tehnyt mitään erikoista tai ei ole päässyt kuvailemaan.. En keksi nyt muuta.
Miten saan inspiraatiota bloggaamiseen?
Muista blogeista, hyvistä hetkistä arjessa, kivoista kommenteista, kauniista kuvista, positiivisesta palautteesta, postausideoista, muiden kannustuksesta ja tottakai Veerasta.
Blogiunelmia?
Haluan pitää blogin jatkossakin paikkana, jonne on mukava tulla jakamaan ajatuksia ja purkamaan fiiliksiä. Positiivisena, rehellisenä, joskus tottakai rankempienkin asioiden purkukanavana. Omana päiväkirjana, johon muutkin pääsee kurkistamaan luvan kanssa. Haaveena on myös päästä joskus mukaan viralliseen blogikotiin ja saada sitä kautta mm. uusia tuttavia. Ennen kaikkea haluan, että blogistani ei ikinä tule minulle pakkopullaa vaan pystyn nauttimaan kirjoittamisesta edelleen.

Jatkattehan matkaa kanssamme myös seuraavalla blogivuodella!

Jos teillä on jotain toiveita, mistä haluaisitte minun kirjoittavan niin aina saa ehdottaa ideoita. Toteutan niitä mahdollisuuksien mukaan. Mikä fiilis teille on jäänyt ensimmäisen blogivuoden jälkeen? Onko suosikki postauksia, yleisiä mielipiteitä, parantamisideoita?