Kaksplus.fi

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Äitiys ja minäkuva

Kirjoittelin taannoin vanhemmuudesta ja parisuhteesta ja nyt seuraisi niin sanottu jatko-osa. Äitiys ja minäkuva. Aiemmin olen sanonut miten tuntuu, että olisin hieman hukassa itseni kanssa. Tiedän millainen äiti olen, tiedän miten meillä perheenä menee, mutta mitä minulle itselleni kuuluu ? Vain ja yksin ainoastaan itselleni.
Kun kysytään mitä kuuluu, melko poikkeuksetta vastaan aina "ihan hyvää". Kun kysytään ollaanko tehty mitään erikoista, niin aina ihan perus arkea vain. Joskus osaan vastata monisanaisemmin, mutta silloin tulee vastauksesti: Veera on oppinut, meillä on nukuttu, meillä tehdään sitä ja tätä. En osaa vastata itseäni koskeviin kysymyksiin enää. Muuta kuin sen ihan hyvää. Toinen syy tähän on tietysti se, etten ainakaan tahdo valittaa ja kertoa niitä negatiivisia asioita.

Kun on niin pitkään ollut lähinnä kotona lapsen kanssa tai vastaavasti käynyt kylässä aina lapsi mukana niin silloin on aina siinä äidin roolissa. Tuntuu vähän, että itsensä helposti hukkaa siihen äitiyteen. On vaikea pukea sanoiksi mitä tarkalleen tarkoittaa, mutta luulen, että osa ainakin pystyy samaistumaan tähän tunteeseen ?

Olen pitänyt itsellä "kirjaa" vaan ja ainoastaan itsestäni. Omista kiinnostuksen kohteistani, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä, mistä asioista pidän jne. Tavallaan etsinyt itseäni uudelleen sitä kautta. Ja se on toiminut. Olen saanut selkoa mm. siihen millaista työtä haluan tehdä, mitä haaveita minulla on tulevaisuudelle, missä tilanteessa toivon itseni (ja perheeni) olevan viiden vuoden päästä...
muistaakseni v. 2011
Ne muutamat kerrat kun on ollut yksin vaikka tapaamassa ystäviä on ollut "helpointa" olla oma itsensä, eikä siinä äiti-modessa. Yksi hyvä syy lisää siihen, miksi mielestäni äitien on tärkeää ottaa aikaa itselleen, että muistaa kuka itse on sen äitiyden takana. Ei unohda niitä omia tärkeitä asioita ja haaveita. Muistaa, että on tärkeä myös omana itsenään eikä vain äitinä.

Suosittelen jokaiselle, kenestä tuntuu, että on hukkaamassa omaa itseään ja itsetuntemustaan, tekemään listan esimerkiksi seuraavista asioista (muutamat omat asiat olen kirjoittanut esimerkiksi):

Mistä asioista itse nautin: bloggaaminen, sisustaminen, kirjoittaminen, musiikki, ideointi ja suunnittelu (muutaman asian mainitakseni).
Minkälaista työtä haluaisin tehdä: mainonta, markkinointi, viestintä, some, visuaalinen työ, asiakaspalvelu, tilaisuudet ja tapahtumat.
Suunnitelma seuraavalle viidelle vuodelle: Vakituinen työpaikka, omistusasunto, harrastus josta pidän (kaikkia en kirjoita tähän).

Muistakaahan kaikki ottaa edes hetki aikaa itselle ja pohtia asioita, jotka on itselle tärkeitä!

2 kommenttia:

  1. Niin tuttuja tunteita! Ja tollasen listan aloittaminen on ihan äärettömän vaikeeta! Mun pitäis varmaan alkaa myös pitämään tollasta kirjaa, ihan vaan että kuka minä olen ja millainen haluan olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon huomannut miten nopeesti äitiys "vie mukanaan" ja itsensä hukkaa helposti siinä ohessa. Noiden avulla oon päässyt taas vähän kartalle siitä mitä itse haluan ja mitä elämältä ylipäänsä. Suosittelen :)

      Poista