Kaksplus.fi

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Irtiottoja arjesta

Olen pikku hiljaa alkanut "uskaltamaan" lähteä yksin kotoa liikkeelle. Ottamaan omaa aikaa. Esimerkiksi näkemään ystäviä, kaupoille, ym. Noin puoli vuotta siinä meni. Tai kyllä aiemminkin kävin ilman Veeraa mm. synttäreinä syömässä ja tämmöistä pientä. Kuitenkaan en ole osannut nauttia siitä vapaasta ajasta samalla tavalla kuin nykyään. Takaraivossa on kokoajan jyskyttänyt ajatus kuinkahan kotona pärjätään. Kyse ei ole siitä ettenkö luottaisi. Isä pärjää lapsensa kanssa aivan varmasti, samoin mummit ketkä ovat olleet tyttöä hoitamassa muutamia kertoja.

Tammikuussa olin ensimmäisen kerran pidemmän aikaa pois kun menin entiselle työkaverilleni hiusvärimalliksi. Siskoni oli silloin hoitamassa Veeraa ja heillä meni oikein hyvin. Olin pois muutaman tunnin. On ihanaa saada hetki aikaa vain itselleen ja päästä pois kotiympäristöstä ja vain olla. Ja mikä parasta, hemmotella itseään siinä samalla. Tuo värimalli keikka oli kyllä täydellinen irtiotto.
Kirjoittelin syyskuussa hieman ajatuksia omasta ajasta ja siitä, mitä se nykyään merkitsee. Olen edelleen samoilla linjoilla mitä silloinkin. Kotonakin voi nauttia itsensä seurasta, yksinään, mutta se on harvemmin mahdollista. Tarkoitan sitä, että jos haluaa täysin irtaantua kaikesta "vastuusta" hetkeksi niin itse en siihen ainakaan kotona kykene. En osaa olla tekemättä mitään. Kotiympäristössä näkee aina jotain siivottavaa, laitettavaa, puunattavaa... jotain keksii aivan varmasti.
Ennen/Jälkeen
Olen myös kokenut tietyllä tapaa huonoa omaatuntoa siitä, jos haluaisin hetken aikaa vain itselleni. Olen kuullut, että usein heti kysytään, että pitääkö niitä lapsia sitten hankkia. Itselleni ei silti onneksi ole kukaan noin sanonut. Kyllä parisuhteessakin tarvitsee omaa aikaa, eikä silloinkaan kukaan tule sanomaan, että tarviiko sitä sitten seurustella jos haluaa olla myös yksin välillä.

Minulle on tullut myös olo, että haluaisin lähteä joskus käymään ulkona. En ole käynyt missään yli puoleentoistavuoteen. Ja heti perään mietin, onko minulla oikeus käydä. Mitäköhän muutkin ajattelevat, että mamma riivaa. Tiedättekös ? Suurin este taitaa kuitenkin olla se, etten yksinkertaisesti raaski lähteä vielä. Eikä ole kyllä pakkokaan.

Se, että jättää oman lapsen hoitoon, ihan siis sukulaisellekin, vaatii äärimmäistä luottoa. Sitä ehkä ajattelee, että kuinkahan he pärjäävät, meneekö kaikki hyvin. Semmoista perus ajatusta. Mutta todellisuudessa itse ainakin ajattelen vielä syvemmin. Jätän rakkaimman asiani koko maailmassa toisen vastuulle ja itselläni ei ole mitään kontrollia kun en ole paikalla. Oli kyse sitten kymmenestä minuutista tai muutamasta tunnista.

Tässä tekstissä nyt kumoan hieman omia sanojani. Nautin omasta ajasta - en raaski olla pois...hmm. Kun äiti voi hyvin, lapsi voi hyvin. Hyvä olo heijastuu. Kaikki vaativat omaa aikaa. Ja mielestäni on tärkeää, että myös äidit sitä saavat. Avun pyytäminen välillä on vain vaikeaa. Toisten tarjoaman avun vastaanottaminen helpompaa.
On ollut puhetta siitä pitääkö isovanhempien hoitaa lapsenlapsia. Kuuluuko se heille ? Ei kuulu, jos he eivät halua. Se on rehellinen mielipiteeni. Mutta useimmiten he haluavat ja siitä pitää olla kiitollinen.

Minusta on kivaa tuntea itseni välillä muuksikin kun pelkäksi äidiksi. Janinaksi. Aiheesta on tulossa myöhemmin postausta erikseen. Olen hieman hukassa itseni - minäkuvani kanssa. Puolivuotta olen kokenut olevani "vain" äiti ja en oikein enää tiedä kuka Janina on. Mutta niistä ajatuksista lisää myöhemmin.

4 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida kun just luin tutkimuksesta, jossa oli että keskimäärin 6kk jälkeen äitien oli helpompi jättää vauva hoitoon. Äidin vaisto �� Itselläkin meni varmaan aika samalla tavalla. Mutta 8kk kohdalla oli eroahdistus jolloin en taas raaskinut jättää. Meni onneksi kuukaudessa ohi.

    VastaaPoista
  2. Ai, mikäköhän siinä on :D Luulen (ainakin omalla kohdallani) kun on ollut niin kauan kotona ja kiinni niin se oman ajan kaipuu on jo niin suuri, että uskaltaa paremmin jättää hoitoon. Vauva syö kiinteitä ja leikkii jne niin tietää, että muutkin pärjäävät. Ehkä näin ? En tiedä :)

    VastaaPoista
  3. Varmasti se juuri kun ollut jo kauan "sidottuna" vauvaan. Kai se on muutenkin luonnollista, että äidin ja vauvan välillä erityisen kiinteä suhde/kokevat olevansa yhtä ensimmäiset kuukaudet ja sitten alkaa maailma laajentua. On se oma aika sit sen jälkeen vaan ihmeellisen ihanaa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti juurikin näin :) On kyllä, ja miten pienetkin hetket ja asiat itsekseen tuntuvat niin mahtavalta luksukselta !:D

      Poista