Kaksplus.fi

torstai 3. maaliskuuta 2016

Ajatuksia hoitovapaasta

Heti alkuun pahoittelut muutaman päivän blogihiljaisuudesta. Meillä on ollut kauheesti kaikkea ohjelmaa ja menoa koko ajan ja tuntuu, ettei hetkeäkään ole kerennyt hengähtämään. Eli yksinkertaisesti ei ole ollut aikaa tulla kirjoittelemaan mitään.

Kävin tiistaina koululla keskustelemassa opinnoista ja niiden jatkamisesta. Äitiyslomani loppuu ensi kuussa ja jatkan hetken hoitovapaalla. Koulusta minulla on suorittamatta enää näyttötutkinto ja sovimme, että suoritan sen hoitovapaan ohella. Vielä en ole varma kuinka pitkään olen kotona, siihen vaikuttaa muutamat asiat, mutta alkuun ainakin ensi syksyyn. Etsin koko ajan osa-aikaista työtä, jota voisin tehdä samalla kun olen kotona. Kodinhoidontuki kun ei päätä huimaava summa ole.
Aika on mennyt niin nopeasti, että tuntuisi hurjalta laittaa Veera jo pian hoitoon. Hän on niin pieni vielä ja ennen kaikkea pieni vain kerran ! Tietysti, aina ei ole sitä vaihtoehtoa jäädä kotiin. Kuten mainitsin, kodinhoidontuki ei ole oikein mitään ja sillä ei suoraan sanottuna pärjää. Ymmärrän täysin, miksi jotkut vievät lapsen hoitoon heti vanhempainvapaan päätyttyä. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
Tiesin jo heti aluksi, että haluan olla kotona Veeran kanssa pidempään kuin vain huhtikuuhun saakka. Halusin olla syksyyn saakka. Nyt kun aika kuluu ja syksykin (kohta juu hehe) lähenee kovaa vauhtia on alkanut taas tulla tunne, etten vieläkään halua viedä Veeraa hoitoon. Hän olisi silloin hieman yli vuoden ikäinen. Haluaisin nauttia kaikesta tästä pikkulapsi ajasta hänen kanssaan, täysillä. Koska eihän sitä aikaa pysty elämään kuin kerran.

Yksi vaihtoehto on tietysti aloittaa lyhyemmillä päivillä tai lyhyemmällä työviikolla. Miikalla on vielä kuuden viikon isyysvapaa pitämättä ja hän pitää sen luultavasti sitten kun minä palaan töihin.
Eli syksy on vielä aika auki kaiken suhteen. Nyt täytyy vain katsoa kuinka työasiat saa järjestettyä ja alkajaisiksi hoidan tuon koulun alta pois.

Miten pitkään olette olleet kotona lapsen kanssa? Oletteko palannut suoraan täysviikkoisesti töihin vai aloittaneet kevyemmin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti