Kaksplus.fi

maanantai 2. toukokuuta 2016

Vapun aikaan

Toivottavasti kaikilla oli hyvä vappu! Meillä lauantai meni rennoissa meiningeissä kotona, sillä olin sunnuntaina markkinoilla työkeikalla. Lauantaina piti käydä täällä Porvoon markkinoilla pyörähtämässä, mutta unohdin. Meillä kävi kaveri kylässä ja touhuttiin muutenkin vain tässä kotona niin markkinoille lähtö unohtui täysin.

Kävin lähikaupassa ja ostin Veeralle oman vappuviuhkan. Se oli lähinnä koristeena ja sen vähän mitä neiti sillä sai leikkiä, hän repi kaikki viuhkahapsut irti.

Tässä lähipäivinä olen huomannut kuinka hankalaa on tehdä mitään ilman, että kokoajan on pakko hakea kovaa vauhtia liikkuva tyttö takaisin, mihin hänet laski. Parasta olisi läiskyttää Rockyn juomavedet pitkin lattiaa, tunkea sormet pistorasiaan, kaataa pyykkiteline... Siispä esimerkiksi sängyn petaamisen ajaksi laitan Veeran leikkimään pinnasänkyynsä.
Markkinoilta täytyi tietysti ostaa Veeralle oma pallo. Sisko bongasi ihanan, hieman erikoisen Hello Kitty pallon ja se päätyi meille!


Viime viikolla oli myös anopin synttärit ja kävimme juhlimassa häntä kakkukahveilla.
Meidän vappuviikko (jos näin voi sanoa) oli siis aika perinteinen arkiviikko, muutamilla kivoilla poikkeustapahtumilla höystettynä. Viime viikolla käytiin myös allekirjoittamassa vuokrasopimus, huomenna meillä on kuntotarkistus kotona ja taas ollaan askeleen lähempänä muuttoa. Jes !

Mukavaa uutta viikkoa kaikille :)

10 kommenttia:

  1. Emmä kestä teidän typyä :D Hänel oli omat riemut hapsuviuhkan kanssa ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, todellakin :D kyllä voi pienestä tulla iloiseksi <3

      Poista
  2. Sielläkin siis yksi touhutoope viuhkan kanssa :D Meillä vastaavat viuhkat säilyi ehjänä ehkä vartin? Ja jestas sitä siivoamisen määrää kun niitä roippeita oli joka puolella, sama juttu serpentiinin kanssa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuu ja sen lisäks, että typy innostu niistä niin koira myös :D!

      Poista
  3. Ihana vauhtityyppi teillä!!:) Tuo vaihe on kyllä toisaalta niin raivostuttava, miten ne pienet kädet voikaan löytää KAIKKI sellaiset jutut, jotka vois ihan hyvin jäädä löytymättä??!!
    Ihanaa alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nimenomaan sellaiset jutut, joihin ei saisi koskea :D Omat lelut ei oo yhtään niin mielenkiintoisia :D
      Kiitos Ulla, sinulle myös !:)

      Poista
  4. Ihana touhottaja! <3 Ja vähänkö söpö pallo. Tykkäisin itellekin tuosta. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on :)<3 Haha juu, helppo laittaa lapselle hankinnan piikkiin söpistelyt ;)

      Poista
  5. miten oon unohtanu koko vappuviuhkojen olemassa olon! :D meillä on saman muotonen helinäkeiju pallo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, toikin tuli kaupassa sattumalta vastaan ! Pallot taitaa enemmän olla se juttu ;D

      Poista