Kaksplus.fi

torstai 12. toukokuuta 2016

Veera 10kk

Pienellä murusella tulee tänään täys kymppi ikäkuukausia täyteen. Meidän 10kk on iloinen lapsi. Hän menee ryömien kovaa vauhtia, eikä pysy hetkeäkään paikallaan. Nauraa, juttelee silmät suurina, kiljuu ja ölisee. Vaaleat hiukset ovat kasvaneet hirmuisesti ja kesän 1 -vuotisjuhliin saadaan jo laitettua melko varmasti pinni päähän.
Vaatekoko on tällä hetkellä n. 80cm. Punnitsin Veeran eilen kotivaa'alla ja painoa neidillä on reilu 9kg. Pituuttakin näyttäisi olevan tullut reilusti lisää, mutta neuvola on vasta 1 vuotiaana, joten en tiedä niitä mittoja. Veera nousee seisomaan tukea vasten ja tykkää kävellä eteenpäin käsistä kiinni pitäen. Hampaita on kuusi, kaksi alhaalla ja neljä ylhäällä. Niillä on myös kiva purra kaikkea...
 
Veera vierastaa jonkun verran, mutta hetken yhdessä olon jälkeen hän on jo reippaampi. Kuitenkin äidin ja isin sylistä on turvallisinta hymyillä muille. Meillä on opittu kiukuttelemaan, osoittamaan mieltä ja heittäytymään jäykäksi pötköksi selälleen kun ärsyttää. Omaa tahtoa siis löytyy. Kiukuttelua on kuitenkin lähinnä vain väsyneenä.
Meidän oma pieni <3
Nyt alan ahkerasti suunnittelemaan 1v synttäreitä, niihin on enää kaksi kuukautta! Ensi viikolla tulossa juttua myös muutamista hankinnoista Veeran tulevaan huoneeseen.

8 kommenttia:

  1. oi että, teidän neiti on kyllä niin suloinen tapaus<3 Yksi-vuotis synttäreitä on kyllä niin ihana suunnitella ja juhlia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !<3 Niin on, esimakua sai jo puolvuotisjuhlien järkkäilyissä ja innolla suunnittelen jo tulevia juhlia ! Lasten kekkereitä on paljon hauskempaa järjestää kuin esimerkiksi omia synttäreitä :D

      Poista
  2. Ihana neiti<3 Yksivuotisjuhlien järkkääminen oli kyllä ihanaa, mutta myös aika stressaavaa. Pitäisi osata ottaa vähän rennommin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy yrittää ottaa rennosti vaikka järkkäiltävää onkin :) Kiitos<3

      Poista
  3. Apua meidän taapero on samankokoinen, vaatteet tällähetkellä 80cm tai 86cm jotka on pikkusen isoja, ja painokin just yli 9kg... meillä on vissiin tosi pieni taapero :'D ihania vaatteita teidän söpöliinillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Veera on kyllä tosi pitkä tyttö, vaikkakin hoikka :) Siksi yleensä mm. bodyt jääneet nopeasti pieneksi kun ei nepparit yllä kiinni :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos<3 Veera sai sen joululahjaksi :)

      Poista