Kaksplus.fi

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Muistoja raskaudesta ja synnytyksestä

Minä tykkään puhua raskaudesta ja synnytyksestä. On ihanaa kuunnella muiden muistoja ja kertomuksia kokemuksistaan sekä jakaa omia tunteita. Raskausaikana toisen ihmisen läsnä olo sekä aito kiinnostus ovat tärkeitä asioita. "Tiedän miltä sinusta tuntuu" on mielestäni lause, joka on ehkä helppo sanoa ja kuulostaa vaatimattomalta, oli itselleni ainakin todella merkittävä lause. En ole yksin, tämä on normaalia...niihin asioihin haluaa saada varmistusta kun on raskaana, varsinkin ensimmäistä kertaa.

Minulla on raskausajasta todella positiiviset muistikuvat. Kaiken kaikkiaan voin oikein hyvin alusta loppuun saakka. Jaksoin panostaa omaan hyvään olooni, huolehtia itsestäni sekä liikkua ja tehdä asioita ihan normaalisti. Tykkäsin pukeutua nätisti ja korostaa kasvavaa vatsaa. Viihdyin paremmin kehossani, kuin mitä olen aikoihin viihtynyt. Vaikka ihmisten kommentit vatsasta ärsyttivät ja saivat olon epävarmaksi (syytän hormoneja), rakastin vauvavatsaani.
Alkuraskaudessa minulla oli kolme viikkoa jatkuvaa pahoinvointia ja oksensin pitkin päivää. Issias vaivasti pitkään raskausaikana ihan loppuun saakka. Paikoillaan ei voinut maata pitkään tai tiesi jalkojen pettävän alta ylös noustessa. Närästys oli myös yksi pahimmista vaivoista. Olin kuitenkin sinnikäs (tai typerä?) enkä ottanut siihen mitään lääkettä helpotukseksi vaan kestin sen sellaisenaan loppuun asti. Jatkuva vessassa ravaaminen alkoi jopa ärsyttää mitä pidemmälle raskaus eteni. Muistan todenneeni, että nähtävästi vessassa käymiseenkin voi kyllästyä. Minulle määrättiin Histec -kuuri jatkuvaan ihon kutinaan, joka myöskin paheni loppua kohden. Raavin itseäni jatkuvasti enkä saanut kunnolla nukuttuakaan. Nyt kun tätä listaa muistelee niin kyllä niitä vaivojakin oli, mutta siedettävällä tasolla.

Muistan elävästi sen hetken kun ensi kerran tunsin vauvan liikkeet. Samaan hetkeen mahtui ilon, jännityksen sekä järkytyksen tunteita. Päivä päivältä liikkeet vahvistuivat, tuntuivat vatsan päältä ja lopuksi jopa näkyivät ulkopuolella. Oli ihanaa tunnustella kun pieni pallero liikkui puolelta toiselle ja häneen pystyi koskemaan. Loppuvaiheessa masu oli niin iso, että kenkien ja sukkien jalkaan laittaminen oli jo urheilusuoritus. Tai vastaavasti ylipäätään hapensaanti kun vauva painoi palleaan. Loppuraskaudessa vauvan pää painoi niin kovasti alas, että kävely sattui. En pystynyt käyttämään Rockya pitkillä lenkeillä, sillä kävely teki kipeää.
Ihania muistoja nyt, silloin olin ehkä toista mieltä. Toiset eivät tykkää, että muut koskettelevat vauvavatsaa, minä tykkäsin. Mitä enemmän, sen parempi. Tätä kirjoittaessa raskauskuume iskee pahasti päälle. Siirrytään siis synnytykseen.
Minulla ei ollut paljon harjoitussupistuksia raskausaikana, ainakaan kipeitä sellaisia. Kun synnytyksen käynnistyminen antoi merkkejä, tunnistin supistukset heti oikeiksi. Synnytykseni oli nopea ja edistyi koko ajan. Supistukset alkoivat klo 22 illalla, synnytys merkattiin alkaneeksi säännöllisten supistuksien alettua 01:00 lauantain ja sunnutain välisenä yönä. Sairaalalla olimme kello 3. Missään vaiheessa synnytystä minulla ei iskenyt epätoivo tai luovuttamisen tunne. Luotin täysin kätilööni ja hänen ammattitaitoonsa. Ilokaasu oli paras ystäväni sekä Miikan murskaksi puristettu käsi. Yllättävän paljon naisissa on voimaa synnytyksen aikana.

Päällimmäisenä (ennen kuin vauva oli syntynyt) mielessäni synnytyksestä on epiduraalin laitto. Se tuntui ja se sattui. Olin täynnä piuhoja - kädessä, selässä, vauvan päästäkin tuli yksi piuha. En pelännyt synnytystä etukäteen, olin jopa todella rento tulevaa kohtaan. Jos synnytys vielä tulevaisuudessa on ajankohtainen niin myönnän, että suhtautumiseni tällä kerralla on erilainen. En pelkää supistuksia, epiduraalin laitonkin kestän, mutta ponnistamista pelkään. Se on iskostunut todella syvälle takaraivooni, eikä varmasti lähde sieltä pois. Silloin olin vain varma, että voin heittää hyvästi kaikelle navasta takaraivoon -akselilla olevalle. Kun vauva oli syntynyt, kysyin ensimmäisenä miksi hän ei itke. Kuulemma itki, mutta ilmeisesti neljä tuntia ilokaasua vetäneenä menee ihmisen pää vähän sekaisin. Pieni saatiin kuitenkin turvallisesti maailmaan ja hän oli ainoa, mitä sillä hetkellä mietin. Kaikki muu katosi ympäriltä. Tuore isi kertoi kumpi meille oli syntynyt, hän oli tyttö. Toisena asiana vesiputous silmieni läpi huomasin tytön varpaat, jotka olivat isin varpaiden kopiot.
(Kokonaisuudessaan synnytyskertomuksen voit lukea täältä).
Synnytys oli ohi ja alkoi pieneen vauvaan tutustuminen sekä itseni toipuminen. Vatsaani jouduttiin painelemaan aika urakalla, jotta kohtua saatiin supistumaan. En ollut tiennyt etukäteen, että se kuului asiaan myös. Myös jälkisupistukset olivat minulle ihan uusi asia, joista en etukäteen tiennyt. Kaupanpäällisenä sain vielä tulehduksen, joka parantui vasta noin kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen.

Paljon muistoja, sekä hyviä että huonoja. Päällimmäisenä kuitenkin mielestäni nämä ovat ihan hyviä muistoja. Toiset kipeitä, toiset inhottavia, mutta toiset äärimmäisen onnellisia. Kaikista näistä muistoista on kuitenkin seurannut se mahtavin asia, oma lapsi. Mitä sitä ei oman lapsensa eteen tekisi. Kyllä sitä jopa ponnistaisi uudelleen ;)

Mitä muistoja teille on jäänyt päällimmäisenä mieleen raskaudesta ja synnytyksestä ?

5 kommenttia:

  1. Mulla on synnytyksestä reilu 4kk, mutta mielelläni puhuisin siitä. Varsinkin, kun oman mieheni lisäksi siitä ei ole kenenkään kanssa kunnolla ollut mahdollisuutta puhua. Ja mies ei valitettavasti pysty täysin käsittää synnytyksen upeutta, eikä kauheuttakaan.

    Kolmas synnytys oli kaikista helpoin ja nopein. Supistukset voimistuivat iltaa kohti, mutta soittaessani n. klo 23 sairaalaan eivät tulleet vielä liian usein. Siitä n.30min myöhemmin todella kovia supistuksia tuli n.minuutin välein ja mies pelkäsi koko sairaalamatkan syöksysynnytystä. Sairaalassa ehdin olla n.2 tuntia, siitäkin osan ammeessa ennenkuin poika syntyi. Spinaalin laittaminen oli jälleen inhottavaa, mutta onnistui kerralla. Puudutus ei kuitenkaan auttanut kipuihin mitenkään, avasi vain kohdunsuun loppuun. Vauva syntyi kahdella ponnistuksella, jotka eivät edes tunteneet, kun muuten sattui niin paljon.

    Synnytyksestä jäi mahtava fiilis, vaikkakin kaikki kävi niin nopeasti, että hetki meni ennenkuin tajusin, että meidän peikkopoika oli syntynyt. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kokemukselta kuulostaa sinun synnytyksesi ! Vaikka melkein väistämättä synnytys sattuu joka kerta (uskoisin ainakin näin!) niin useimmiten se on mahtava kokemus, jonka tekisi mielellään uudelleen. Se palkinto on niin suuri, joka synnytyksestä seuraa, että kyllä sen kivun kestää, vaikka sillä hetkellä ei välttämättä siltä tuntuisikaan. Synnytykseen on ihana palata aina miellessään ja keskuteluissa, onhan se uskomaton ja ainutlaatuinen kokemus!

      Poista
  2. Mulla on synnytyksestä reilu 4kk, mutta mielelläni puhuisin siitä. Varsinkin, kun oman mieheni lisäksi siitä ei ole kenenkään kanssa kunnolla ollut mahdollisuutta puhua. Ja mies ei valitettavasti pysty täysin käsittää synnytyksen upeutta, eikä kauheuttakaan.

    Kolmas synnytys oli kaikista helpoin ja nopein. Supistukset voimistuivat iltaa kohti, mutta soittaessani n. klo 23 sairaalaan eivät tulleet vielä liian usein. Siitä n.30min myöhemmin todella kovia supistuksia tuli n.minuutin välein ja mies pelkäsi koko sairaalamatkan syöksysynnytystä. Sairaalassa ehdin olla n.2 tuntia, siitäkin osan ammeessa ennenkuin poika syntyi. Spinaalin laittaminen oli jälleen inhottavaa, mutta onnistui kerralla. Puudutus ei kuitenkaan auttanut kipuihin mitenkään, avasi vain kohdunsuun loppuun. Vauva syntyi kahdella ponnistuksella, jotka eivät edes tunteneet, kun muuten sattui niin paljon.

    Synnytyksestä jäi mahtava fiilis, vaikkakin kaikki kävi niin nopeasti, että hetki meni ennenkuin tajusin, että meidän peikkopoika oli syntynyt. ♡

    VastaaPoista
  3. Minulla on laskettuun aikaan 1,5viikkoa jäljellä. On ihana lukea raskaus ja synnytyspostauksia kerta toisensa jälkeen. Ja tämä sinun kirjoitus oli yksi niistä hyvistä kirjoituksista :) Mieli haahuilee väistämättä jatkuvasti tulevaan synnytykseen ja olo on malttamaton, mutta muiden kirjoituksista saa jotenkin rentouduttua. Hyvä kirjoitus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida :) Teillä eletään jännittävia aikoja! Itse luin myös kymmeniä synnytyskertomuksia kun oma laskettu aika läheni. Kokemukset ovat jokaisella niin erilaisia, ajatuksineen ja tuntemuksineen, mutta palkinto yhtä suuri! Toivon sinulle mahtavaa loppu odotusta ja tsemppiä tulevaan, vauvantuoksuiseen arkeen!:)

      Poista