Kaksplus.fi

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Kumman on vaikeampi luopua totutusta?

Olen todennut erään mielenkiintoisen seikan, muutamassakin eri asiassa. Muutokset aiheuttavat erilaisia reaktioita sekä vauvassa, että vanhemmissa. Jotkin suuret muutokset saattavat olla isomman työn takana ja toiset sujuvat helpommin. Kumman on todellisuudessa vaikeampi luopua totutuista asioista, vanhemman vai lapsen?

Lopetin imetyksen kokonaan tytön ollessa reilu vuoden ikäinen. Neuvolasta saatiin "hyväksyntä" asialle ja olin itse varma, että päätös on oikea. Imetyksen lopetus sujui yllättävän helposti paria ensimmäistä yötä lukuunottamatta. Kuitenki välillä minulla on iskenyt kaipuu imetykseen. Pidän tyttöä sylissäni, ihan lähellä ja haikeana mietin, että yksi ajanjakso on jätetty taakse. Minulle imetys ei ole koskaan ollut mikään erikoinen asia, joka aiheuttaa voimakkaita tunteita. Imetin lastani syöttääkseni häntä ilman sen suurempia tuntemuksia asiaa kohtaan. Olen hämmästellyt äitien imetyshysteriaa ja sitä suurta "tunnelatausta", jonka asia imetys saa aikaan. Koomista ehkä, mutta nyt kun se on itseni kohdalla ohi, on sitä jopa ikävä. Miksi? En tiedä.

Woodlii -kävelykärry / Jollyroom
Nukuimme pitkään perhepedissä sekä välillä tyttö nukkui pinnasängyssä sänkymme vieressä ja pidin hänen kädestään kiinni. Uuteen asuntoomme muuttaessa Veera sai oman huoneen ja pikkuhiljaa hän siirtyi sinne yksin nukkumaan. Nykyään iltaisin kun on aika mennä nukkumaan, Veera kävelee itse omalle sängylleen ja kiipeää sinne. Minä istun hänen vierellään ja hipsuttelen hänet uneen. Kokonaisia öitä meillä ei vieläkään nukuta, mutta ongelmitta hän iltaisin menee omaan sänkyynsä. Minun taas puolestaan tekisi mieli mennä tytön viereen nukkumaan ja ottaa hänet kainaloon. Tai ainakin pitää kädestä kiinni kun käyn nukkumaan.

Vauhtia meidän neidillä riittää ja paikallaan hän ei malta pysyä millään. On hetkiä, jolloin mikään muu kuin syli ei kelpaa, mutta sitten on niitä hetkiä, jolloin sylissä ei todellakaan viihdytä. Useimmiten juuri silloin kun minun tekisi mieli vain käpertyä kiinni tyttöön ja halailla häntä. Eihän siitä ole aikaakaan kun hän vain makasi sylissä tyytyväisenä ja rauhassa...

Oletteko huomanneet itsessänne samoja piirteitä? Mitkä ovat muutoksia, jotka lapsenne ovat ottaneet avoimesti vastaan, mutta itse olette ehkä joutuneet kamppailemaan?

*Saatu blogin kautta

2 kommenttia:

  1. Kyllä minullekin vaiheista toiseen siirtymiset ovat olleet vaikeita. Varmasti eri asiat niissä siirtymisissä ovat vaikeita äidille ja eri asiat lapselle. Vaikka koin olevani valmis lopettamaan imetyksen, niin minulle tuli hyvin haikea mieli joksikin aikaa ja ehkä jopa syyllinen olo, kun lapsi kaivoi paidan kaula-aukkoa. Mietin oliko lapseni siihen valmis. Se oli hänelle myös lohtu ja turva sekä erityinen läheisyyshetki. Tuntui vaikeammalta kuin oletin. Samalla tavalla muutkin uudenlaiset alut tuntuneet vaikealta kuten esimmäinen yö erossaoloa jne. Mutta nopeasti ne on alkaneet tuntua luontevalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös tyttö tekee tuota, että kaivaa paidan kaula-aukkoa ja annankin hänen aina laittaa käden sinne - tuntuu rauhoittavan häntä :)

      Poista