Kaksplus.fi

perjantai 18. elokuuta 2017

Ensimmäinen viikko takana

Uuden päiväkotiarjen viimeistä päivää viedään. Aloitimme kevyesti kolmen tunnin päivillä ja tänään tyttö on ensimmäistä kertaa viisi tuntia hoidossa. Joka päivä hän on jäänyt sinne hieman itkien, mutta aina kuulemma rauhoittunut nopeasti minun lähdettyäni. Tyttö on ottanut jo yhden hoitajista "turva-aikuisekseen", mikä helpottaa äidin mieltä.

Toisaalta päiväkodin aloitus oli hyvä päätös, mutta välillä tuntuu, että ehkä ei sittenkään. Toki viikko vasta takana ja hetki menee varmasti tottuessa uuteen rytmiin. Osittain olisin halunnut pitää tytön kotona siihen kolmivuotiaaseen ja hieman haikein fiiliksin luovuin siitä ajatuksesta. Nautin kiireettömistä aamuista, yhdessä touhuamisesta ja päivän tekemisistä. Nyt hän tekee ne toisten aikuisten kanssa ja itse saan vain pienen osan siitä kaikesta.
Mutta sitä kai se "normaali" arki on ja siihen on totuttava. Ja kuitenkin meillä on suhteellisen pehmeä lasku tähän uuteen arkeen, kun tyttö on hoidossa vain sen viisi tuntia kerrallaan neljänä päivänä viikossa. Tiedän, että se tekee hänelle hyvää. Ehkä tuo myös rohkeutta luonteeltaan ujolle taaperolle. En tiedä. On ilmeisesti aika yleistä, että päiväkodin aloitus on vanhemmille kovempi paikka, kuin lapselle ja näin varmasti on ainakin omalla kohdallani. Tytön päiväkodissa on kuitenkin ihan mahtavia työntekijöitä, siellä on ihanan selkeä päivärytmi, paljon tekemistä ja kavereita. Paras mahdollinen hoitopaikka, siitä olen varma.

Onko siellä muut vanhemmat olleet yhtä ristiriitaisissa tunnelmissa päiväkodin aloituksen suhteen? Kai tämä oma fiilis tästä normalisoituu, kunhan vain tottuu uuteen arkirutiiniin.

2 kommenttia:

  1. meillä on sama päiväkotiviikko :D Mie olin vielä keväällä, kun päätettiin hakea päiväkotipaikkaa, tosi vastahakoinen ja epäluuloinen päiväkotia kohtaan, mutta nyt kun on toinen viikko jo loppusuoralla, se ei tunnukaan enää lainkaan niin pahalta. Elpukka oli kolmevuotiaaksi kotona, mutta voi olla että Jeppana päätyykin päiväkotiin aikaisemmin.... Vaikka kuvittelin haluavani olla kotona niin kauan että nuorin on myös kolmevuotias. (Toki kuvittelin myös että kaikki lapset ovat kotona niin kauan että nuorin on kolme...) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti vaan hyvä merkki, että "ennakko-odotukset" ovat osoittautuneet turhiksi ja päiväkoti onkin ollut hyvä juttu! Näin kahden viikon jälkeen itselläkin on hieman pulssi tasaantunut, kun huomaa, miten paljon taapero päiväkodista tykkää. Kaikkea ei tarvitse päättää etukäteen ja joskus ne jo tehdyt suunnitelmat saattaakin muuttua :)

      Poista