perjantai 22. syyskuuta 2017

Lähtö lähestyy!

Olen unohtanut ihan kokonaan mainita täällä blogin puolella tulevasta reissustani! Lähden ystäväni kanssa ensi viikon perjantain pidennetylle viikonloppulomalle Berliiniin. Samalla reissulle näemme yhtä sukulaistani, joka on siellä työharjoittelussa. Olen ollut ulkomailla viimeksi vuonna 2013, joten voisi sanoa, että pientä jännitystä on ilmassa.

Kaikki valmistelut on jo tehty, ja nyt vain odotetaan reissua. Lennot ja hotelli on varattuna. Passini oli mennyt vanhaksi jo viime vuoden kesällä, joten jouduin tilaamaan uuden. Kuva onnistui yhtä hyvin, kuin passikuvat aina onnistuvat - eli erittäin hohdokkaasti. Matkavakuutus on hankittu ja Eurooppalainen sairaanhoitokortti on tulossa vielä postissa.
Tämä reissu tulee kyllä tarpeeseen. Arki on ollut aikamoista rallia ja pieni tauko tekee ihan hyvää. Vähän mietityttää, miten pystyn olemaan kolme päivää tytöstä erossa. Tämä tulee olemaan pisin aika tähän mennessä, mitä olen ollut hänestä erossa, mutta hyvin se varmasti menee, puolin ja toisin.

Mitään suuria suunnitelmia reissulle emme ole vielä tehneet. Shoppailua ja muutamia tiettyjä nähtävyyksiä on listalla ja muuten mennään varmaan ihan fiiliksen mukaan! Aika mieletöntä.

Oletko käynyt Berliinissä? Vinkkejä ja suosituksia otetaan vastaan!

2 kommenttia:

  1. Ei ole tullut käytyä. Kyllä kaipaisi jotakin irtiottoa mutta oon aika huono matkustelemaan... Ei saa aikaiseksi. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itsekään paljon matkustellut, mutta välillä tulee vaan fiilis, että nyt on päästävä jonnekin :D Ehkä voisit myös aloittaa jollain pienellä reissulla tai ihan lähellä? Mistä itse tykkää ja mitkä kohteet kiinnostaisivat :)

      Poista