keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Kaunis, vuoden 2018 pöytäkalenteri // + ARVONTA

*Yhteistyössä Design By Ilona





Sisustaminen on itselleni todella mieluisa harrastus ja haluan panostaa siinä myös yksityiskohtiin. Toki taaperotaloudessa koti ei ole aina ihan viimeisen päälle puunatun näköinen, mutta ajatuksena se on ihan kiva. Nyt ollaan askeleen lähempänä valmiutta ensi vuoteen sisustuksenkin puolesta, sillä vuoden 2018 pöytäkalenteri on jo hankittuna!



Ihastuin suunnattomasti Design by Ilona:n tuotteisiin ja olin todella iloinen, kun minulle kotiutui yhteistyön merkeissä saatu uusi, vuoden 2018 pöytäkalenteri. Kalenterissa on jokaiselle kuukaudelle oma kortti, sekä puinen jalusta, johon kuukausikortin voi asettaa.

Kalenteri on yksinkertaisen kaunis, juuri sopivan kokoinen ja se asettuu täydellisesti osaksi muuta sisustusta. Sen lisäksi, että kalenteri on upea ulkoisesti, on se myös kotimainen tuote. Kortit ovat painettu Suomessa sekä puiset jalustat ovat myöskin Suomessa kotimaisesta männystä valmistetut.

Design By Ilona on yhden naisen graafisen suunnittelun ja muotoilun yritys, joka valmistaa myös muita paperituotteita, kodintuotteita, koruja sekä puhelimen suojakuoria. Suosittelen tutustumaan tuotteisiin: Design by Ilona - Shop.

ARVONTA

Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa itsellesi tämä kaunis 2018 vuoden pöytäkalenteri! Jätä kommenttikenttään toimiva sähköpostiosoitteesi ja olet mukana arvonnassa. Arvonta tulee myös Instagramiin, josta voit saada itsellesi lisäarvan. Kirjoitathan siis myös oletko mukana yhdellä vai kahdella arvalla. Arvonta päättyy perjantaina 10.11 klo 23.59. Onnea arvontaan!

30 kommenttia:

  1. Mukana 2 arvalla :)
    Jessu881@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunis! Mukana yhdellä arvalla,
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukana yhdellä :)
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Yhdellä arvalla mukana
    maisu1990@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kaunis! 2 arpaa. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana kahdella arvalla, nuori1992@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla mukaan!
    evetu@hotmail.fi

    VastaaPoista
  9. Mukana yhdellä arvalla :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Yhdellä mukaan:)
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  11. Kahdella! Tanja.lepisto1@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana kahdella arvalla :)
    Laura.ukkola@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Kaunis.
    Mukana kahdella arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  14. Mukana yhdellä arvalla kivassa arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  15. Mukana kahdella arvalla. 😍

    Sininennorsujasamettikarhu@outlook.com

    VastaaPoista
  16. Mukana kahdella arvalla :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukana :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella mukana :) designkuvajanette@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukana! ☺️
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  20. nellinoora4@gmail.com
    Mukana 2:lla arvalla! :))

    VastaaPoista
  21. Ihana!! nellinoora4@gmail.com
    Mukana kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista
  22. Mukana kahdella :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ihana kalenteri <3

    2:lla arvalla mukana. liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  24. Onpa nätti, sopisi meidän keittiön avohyllylle. Olen mukana tällä yhdellä arvalla. elinakv ät gmail piste com

    VastaaPoista
  25. Mukana yhdellä arvalla! :) kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Kahdella mukana😍 bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Oijoi, kahdella arvalla mukana. <3 saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Onpas kyllä kaunis ja herkkä kalenteri. Kahdella arvalla mukana ollaan. �� merwii@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Perhana, enpä kerennyt mukaan arvontaan. Kommentoinpa silti: todella kaunis pöytäkalenteri :) Sekä taustalla oleva marmori <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Marmorikuvioinen pinta on ihan DcFix:llä tehty :)

      Poista