Raskaudesta palautumisen paineet

Synnytyksestä kuukausi aikaa ja vieläkin raskauskiloja jäljellä? Synnytyksestä kaksi kuukautta aikaa ja vieläkin löysää nahkaa vatsalla? Netti pursuaa päivityksiä, joissa julkisuudenhenkilöt ovat suurinpiirtein synnytyssairaalasta lähteneet "entisen kroppansa" kanssa kotiin. Vähintäänkin puolen vuoden jälkeen synnytyksestä kehon kuuluisi näyttää siltä, ettei se ikinä olisi raskautta läpi käynytkään. Ja pahinta on, jos raskaus on tuonut arpia. Niitä saa muut ihmiset kauhistella, yökötellä ja ihmetellä, miten kehtaat omaa, runneltua kehoasi kantaa. Onko asia ihan oikeasti näin?

Myönnän, että raskausaikana kehon muutokset olivat minulle kova pala. Tiesin hyvin, että vatsan kuuluu kasvaa ja ylimääräistä saattaa tulla muuallekin kropassa. Rakastin vatsaani, mutta muiden huomiot asiasta silloisessa tilassa tuntuivat pahalta. Säästyin raskausarvilta, kunnes noin kuukausi ennen laskettua aikaa alavatsani repesi. Parhaiten huomasin asian vasta synnytyksen jälkeen kun kireä pallomasu muuttui löysäksi jäämäksi. Vatsaani koristivat repivän punaiset, syvät arvet. Kerrytin 13 kiloa yhdeksässä kuukaudessa. Kuinka voisin pudottaa 13 kiloa kuukaudessa, jos niiden kertymiseen kului aikaa yhdeksän kuukautta? Kuinka minulla voisi olla täysin kiinteä vatsa kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen, kun se on venynyt yhdeksän kuukautta? Täytyy huomioida myös se, ettei raskasta liikuntaa edes suositella ennen jälkitarkistusta, joka on noin viiden-kuuden viikon kuluttua synnytyksestä (jos oikein muistan).

Minulle ei onneksi kukaan ole sanonut mitään negatiivista palautumisestani. Kukaan ei ole hämmästellyt, että vatsallani ei näy tiukkaa kutosta tai, että viikon kuluttua synnytyksestä käytin edelleen äitiysfarkkuja. Kyllä, sillä entiset farkut eivät mahtuneet jalkaan. Minulla putosi todella nopeasti raskauskilot, mutta luulen imetyksen vaikuttaneen siihen. Noin puolenvuoden kuluttua synnytyksestä minulla oli pudonnut 18kiloa, eli viisi kiloa enemmän kuin mitä painoin ennen raskautta. Koen päässeeni palautumisen suhteen helpolla. En ole tehnyt töitä painonpudotuksen eteen, vaan se on tippunut itsestään. Harmittelen edelleen löysähköä vatsaani, mutta en ole myöskään tehnyt töitä sen kiinteyttämisen eteen. Voisin, mutta en ole jaksanut. Arvet ovat haalistuneet vaaleiksi, mutta ne näkyvät edelleen. Tottakai se harmittaa, en edes yritä väittää muuta. Monet sanovat, että ovat ylpeitä arvistaan, sillä ne ovat merkki elämästä ja kovasta työstä, jonka naisen keho käy läpi ja se on ihan totta. Pinnallista ehkä, mutta jos saisin valita raskauden läpi käyneen kehon arvilla vai ilman, valitsisin jälkimmäisen. Monet kerrat olen miettinyt kuinka kovan työn naisen keho todellisuudessa käy läpi. Kuinka vahva ja voimakas nainen on. Kuinka äärirajoilleen naisen kroppa vedetään ja venytetään. Se on asia, jota on vaikea käsittää. Ihmeellinen ja arvostettava asia.

Jokainen palautuu omaan tahtiinsa. Palautuminen riippuu omasta kehosta, ymmärtääkseni myös raskauksien määrästä, ihmisen iästä ja mitä itse tekee asian eteen. On ajattelematonta antaa palautumiselle jokin aikaraja. Kuten aiemmin sanoin, itse en ole tehnyt oman vatsan kiinteytymisen eteen mitään, rehellisesti. Pienen vauvan kanssa ei ensimmäisenä ole mielessä liikunta ja vatsarutistukset. Terveelliset elämäntavat on toki hyvä pitää ja käydä kävelyillä, jos se tuntuu itsestä hyvältä. Mutta kukaan ulkopuolinen ei voi vaatia näyttämään samalta kuin ennen raskautta heti synnytyksen jälkeen, eikä kuukausiakaan sen jälkeen. Ulkopuolisten paineet ovat suuri vaikute äidin hyvinvointiin. Väsymys, uuden arjen opettelu ja sekalainen päivärytmi ovat tarpeeksi suuri haaste. Tuntuu, että raskauden jälkeen täytyy myös opetella löytämään itsensä uudelleen, ainakin itselleni kävi niin. Yhdeksän kuukauden ajan keskityin valmistautumaan tulevaan, hankkimaan vauvalle tarvikkeita ja vaatteita sekä antamaan vauvalle turvallisen kasvualustan vatsani sisällä. Vaikka pidin itsestäni huolta, niin henkisesti jouduin etsimään itseni uudelleen kun yhtäkkiä olinkin vain yksin kehossani. Ensimmäisenä halusin palautua henkisesti kaikesta siitä, mitä yhdeksän kuukauden ajan olin käynyt läpi. En koe, että raskaus pilasi kehoni, en missään nimessä. Se muovasi sitä ja jätti jälkiä, mutta pystyn itse omalla työpanoksellani muovaamaan kehoani takaisin - ja toivottavasti parempaankin kuntoon, mitä se oli ennen raskautta. Ajallaan.

Älkää kuunnelko muiden kommentteja siitä, kuinka nopeasti raskaudesta kuuluisi palautua. Sellaista aikaa ei ole. Älkää ottako paineita tai stressatko. Vauva-aika on todella lyhyt. Siitä haluaa muistaa muutakin kuin oman ahdistuksen hyllyvästä alavatsasta tai muutamasta jämähtäneestä raskauskilosta.

Kuinka olette suhtautuneet raskaudesta palautumiseen? Oletteko tehneet paljon töitä sen eteen vai antanut asioiden mennä omalla painollaan? Mitä ajatuksia aihe teissä herättää?