perjantai 10. elokuuta 2018

Hip-designkuja & Lastenvaatekarnevaali

Viime viikon perjantaina lähdimme koko perheen kesken Hämeenlinnaan, sillä lauantaina oli Hippaloiden osatapahtuma Hip-designkuja, jossa työskentelin mukana. Olen aiempina vuosina ollut mukana Lastenvaatekarnevaali -tapahtumissa ja nyt tänä vuonna ensimmäistä kertaa kyseisellä Hip-designkujalla myös.



Päivä aloitettiin aikaisin Verkatehtaalla touhuten. Myyjiä oli mukana yli 20, joista osa oli itselleni entuudestaan tuttuja juurikin Lastenvaatekarnevaalien myötä. Mukana oli myös uusia tuttavuuksia, ja on aina mahtavaa tavata uusia ihmisiä ja yrityksiä. Itse mukavan työn lisäksi, se on yksi parhaita puolia koko hommassa!
Aurinko paistoi ja lämmitti koko päivän siihen saakka, että tapahtuma oli ohi, jolloin alkoi järkyttävä tuuli. Hyvin siis ajoitettu, haha. Tottakai itsellänikin tarttui tytölle mukaan muutama uusi vaate, en selviä ikinä näistä tapahtumista ilman shoppailua.
Kaiken kaikkiaan oli äärimmäisen mukava päivä. Näissä tapahtumissa on aina ilo olla mukana. Tunnelma on joka kerta lämmin ja yhteishenki loistava. Kävitkö sinä Hämeenlinnan Hippaloilla tai Hip-designkujalla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti